keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lisää maukasta joulua

Apinalla on vielä päivittämättä tänne joulunekut ja ennen kaikkea Mummon joulusinappi. Apinan vauva tosin on nyt sitä mieltä, että päivittäminen saa odottaa ja on vauvanhoidon vuoro. Sinappia, nekkuja ja ehkä vielä jotain muutakin jouluista on siis vielä luvassa, kunhan vaan apina ehtii rauhassa koneelle. Niin, ja parvekkeella on valkosuklaa-karpalokakku odottamassa koristelua, ehkäpä siitäkin saadaan jossain vaiheessa kuva tänne.

Nyt kuitenkin toivon kaikille

Iloista ja herkullista joulua sekä makoisaa uutta vuotta!

Maukasta joulua

Apinan jouluvalmistelut alkavat vihdoin olla pulkassa ja nyt on vihdoin aika lisätä muutama herkku tännekin. Vähän on taas tatsi ollut hukassa, mutta harjoitus tekee mestarin ja silleen. Eilen söimme porukalla lipeäkalaa, joka on kerran vuodessa syötynä kyllä oikein jouluista syötävää. Apina keitti lipeäkalan pakkauksen ohjeen mukaan ja sen kaveriksi perunoita, valkokastiketta ja herneitä.

Food

Jälkiruuaksi herkuttelimme luumukermahyytelöä. Se maistuu apinasta joululta aivan erityisen paljon. Ohje on Kotiruoka -kirjasta (Isotalo & Kuittinen).

Food

100 g kivettömiä kuivattuja luumuja
2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
2 liivatelehteä
1/2 dl vettä

Liota luumut vedessä. Hauduta ne pehmeiksi liotusvedessä ja soseuta keitinliemineen. Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia. Vaahdota kerma ja mausta vaahto sokerilla. Sekoita luumusose ja kermavaahto varovasti tasaiseksi. Kiehauta 1/2 dl vettä ja sulata siihen puserretut liivatelehdet. Sekoita liivateliemi kermavaahtoon vähän jäähtyneenä. Kaada kulhoon tai annosmaljoihin. Jäähdytä kylmässä.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulutalo vuosimallia 2009

Apina ryhdistäytyi vihdoin ja kasasi joulutalon pikkuystävän jouluiloksi. Toivottavasti talo vielä saadaan jonkinlaiseen kuljetusastiaan... Ensi kerralla A tekee muutaman asian toisin, ehkä. Tosin A ei vielä tiedä, että millähän hosumisesta pääsisi pysyvästi eroon. Hosuminen istuu erittäin huonosti piparkakkutalon tekemiseen. Monessa leipomispuuhassa ja ruuanlaittopuuhassa voi silloin tällöin oikasta, mutta ei kyllä talon tekemisessä, ei ainakaan, jos talossa on tarkoitus olla kahdeksan kulmaa. Ohjetta lienee turha tänne lisätä, koska netti on pullollaan piparkakkutalo-ohjeita. Sen verran mainittakoon, että taloa varten on syytä tehdä tavallisia piparkakkuja kovempi taikina. Mureat taikinat, esim. Paraisten piparkakut -ohjeella tehty taikina, eivät kestä talon rakentamista. Jos joku haluaa apinan talotaikinaohjeen, niin lähettäkää kommenttia!

Mukavaa joulunodotusta!

Gingerbread house

Gingerbread house


tiistai 15. joulukuuta 2009

Maksakastike

Apinan joulukokkailut sujuvat aika vaihtelevalla menestyksellä, jauhopeukalo on jotenkin taas ihan keskellä kämmentä. Jouluisia ohjeita on kyllä vielä luvassa, sikäli mikäli jotain onnistuu edes vähän sinne päin. Päivitetäänpä blogia tällä kertaa taas arkisilla herkuilla. Yksi apinan suosikkiruuista on maksapata, joka niin ikään kuuluu perheen ulkomaalaisvahvistuksen bravuureihin. Maksa on kaalin tapaan todella edullista ja täysin aliarvostettua, ja ah niin hyvää. Maksaa ei kannata paistaa tai hauduttaa liikaa, nopea kypsennys riittää ja takaa mehevän lopputuloksen.

Food


Maksakastike

500-600 g maksaa
1 rkl voita
1 iso sipuli
1 pkt pekonia
1 prk herkkusieniä (kokonaisia säilykeherkkusieniä)
2 dl ruokakermaa
Suolaa
Valkosipulia
Pippuria

Hienonna sipuli ja viipaloi pekoni. Poista maksasta kalvot ja paloittele maksa suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista sipuli ja pekoni ja siirrä syrjään odottamaan. Ruskista maksakuutiot voissa, lisää sipuli, pekoni, kerma ja mausteet. Kiehauta. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Voit tarvittaessa suurustaa kastikkeen.

Apinan puoliso keittää tämän kaveriksi riisiä, apina yleensä perunoita. Molemmat sopivat hyvin, kunhan vain pöydässä on myös puolukkahilloa.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Jouluista juustokakkua

Apina on ollut vaisulla päällä, mutta lupaa ryhdistäytyä keittiössä ja värkätä joitain jouluherkkuja lähiaikoina. Työpöydällä on jo joulukuusen koristeita kuivumassa, myös piparkakkutalon elementit ovat kovaa vauhtia valmistumassa.

Juustokakku on aina ihanaa ja tässä ehkä vähän talvisempi versio. Ohje on mukailtu Kotilieden ohjeesta. A vähän kevensi ohjetta, täyteläisyys ei kuitenkaan moisesta harha-askeleesta juuri kärsinyt. Tiedän tiedän, oikeassa juustokakussa ei ole rahkaa... mutta apinan juustokakun tapaisessa kakussa se oli oikein hyvää!

Food


Juustokakku ja mustikkakastike

Pohja:
4 dl piparkakkumuruja
100 g voisulaa

Täyte:
600 g tuorejuustoa (A käytti kaksi pakettia täysrasvaista ja yhden paketin kevyttä, 13 %)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 limetin mehu ja raastettu kuori
5 munaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Jauha piparit ja sekoita voin kanssa. Aseta leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan pohjan ja reunan väliin. Painele keksimuruseos pohjalle. Pane jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Sekoita täytteen ainekset tehosekoittajassa tasaiseksi massaksi. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä. Sekoita kermaviili, sokeri ja vanilja. Levitä seos kakun päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja pidä muutama tunti jääkaapissa ennen tarjoilua. Sekoita marjakastikkeen ainekset tehosekoittajassa ja tarjoile erillisestä astiasta kakun kanssa tai kaada kakun pinnalle.

Mustikkakastike

500 g mustikoita
sokeria maun mukaan
2 rkl mehua tai joulunaikaan esim. glögiä

Sekoita marjakastikkeen ainekset tehosekoittajassa ja tarjoile erillisestä astiasta kakun kanssa tai kaada kakun pinnalle.