keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pakastin tyhjäksi - Gino

Nyt on viimeistään korkea aika tyhjentää pakastin viime vuoden marjoista (ja meidän tapauksessa myös muuttoa varten). Tätä ihanaa jälkiruokaherkkua voi varioida mielen ja tilanteen mukaan. Se on ihanan helppoa ja hämmästyttävän hyvää:o)

Niin ja siis selitys blogin hiljaisuudelle tuli tuossa äsken mainittua. Olemme muuttamassa uuteen kotiin. Kaikki on tietysti tapahtunut vauhdilla, joten nyt on kiire. Yritän kuitenkin päivittää tännekin jotain, koska syötävä on.

Food

Gino

Marjoja ja hedelmiä (esim. mansikoita, mustikoita, vadelmia ja banaania tai mansikoita, kiiviä ja banaania), myös pakastemarjat sopivat tähän tarkoitukseen oikein hyvin.
Valkosuklaata (neljälle riittää noin 130 g levy)

Paloittele hedelmät (ja mansikat, jos käytät tuoreita). Rouhi valkosuklaa. Jaa marjat ja hedelmät uuninkestäviin annosvuokaan tai yhteen isompaan vuokaan. Ripottele päälle reilusti valkosuklaarouhetta. Paista 200 asteessa noin 5-8 minuuttia kunnes valkosuklaa on saanut hieman väriä. Tarjoile vaniljajäätelön kanssa.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kakkua ihan oikeiden prinsessahäiden kunniaksi

Olen aina tykännyt prinsessoista ja prinsseistä ja varsinkin onnellisista lopuista. Eilen tykkäsin ensiksi mainittujen lisäksi onnellisesta alusta, kun kruununprinsessa Victoria sai komean prinssinsä. Ihana, sympaattinen morsiuspari!

Tarkoitukseni oli leipoa prinsessakakkua juhlapäivän kunniaksi (ja tv-päivän hiukopalaksi), mutta ajanpuutteen vuoksi oikaisin pariin otteeseen. Sitä paitsi halusin leipoa kakkuun samoja makuja kuin siinä oikeassakin prinsessahääkakussa Tukholmassa oli. Näin ollen kakussa maistui manteli, mansikka ja vanilja. Päivitän ohjeen tänne myöhemmin, kuva tulee kuitenkin jo tässä.

DSC_1012

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kesäkurpitsaherkku

Kesäkurpitsa sekä kuulostaa että maistuu kesäiseltä. Tässä yksi helppo ja nopea arki-iltojen pelastusohje. En ihan tarkkaan tiedä mistä ohje on peräisin, äitini on kuitenkin tehnyt tätä silloin tällöin. Pahoittelen siis jälleen ohjeen suurpiirteisyyttä... Tapanani on tehdä ohjeesta kerran ja sen jälkeen sinne päin. Alkuperäisessä ohjeessa ei taida olla katkarapuja, mutta mielestäni ne passaa tähän ihan mukavasti.

Food

Kesäkurpitsaherkku

1 kesäkurpitsa
2-3 pientä kesäsipulia
3-5 valkosipulin kynttä
pari rkl voita tai öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk smetanaa
suolaa ja pippuria
1,5 dl munamakaronia (tai -nuudeleita)
katkarapuja

Kuutioi kesäkurpitsa ja silppua sipulit. Kuullota kasviksia pannulla viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja kuumenna. Lisää makaronit ja tarvittaessa loraus vettä. Anna kiehua hiljaa poreillen kunnes pasta on kypsää. Lisää mausteet, katkaravut ja smetana. Kuumenna kiehuvaksi, mutta älä keitä.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Raparperiherkkuja

Raparperi(kin) on yksi alkukesän ehdottomista suosikeistani (öh, minulla näitä suosikkeja tuntuu olevan aika paljon). Kiisseliä on tehty jo pariin otteeseen ja myös muutama piirakka on leivottu. Tässä pari perinteistä ja ihanan simppeliä raparperiherkkuani. Keikauskakkua olen yleensä tehnyt toisella ohjeella, mutta en nyt sitten löytänyt sitä tähän akuuttiin keikauskakkuhätään. Ensi kerralla sitten...

Food

Raparperikeikauskakku (ohje Elisan verkkosivuilta)

Vuokaan:
50 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
5 dl raparperipaloja

taikina:
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Viipaloi voi kakkuvuoan pohjalle. Ripottele päälle fariinisokeri ja raparperinpalaset. Vaahdota taikinan rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon yksitellen huoneenlämpöiset kananmunat. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää seos taikinaan vain sen verran sekoittaen, että taikinasta tulee tasaista. Levitä taikina vuokaan raparperiseoksen päälle. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä. Tarjoa kakku hieman haaleana vaniljavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.

Food


Raparperikiisseli (Ohje on kirjasta Kotiruoka)

2,5 dl kuorittuja raparperipaloja
5 dl vettä
0,5 dl sokeria

suurus:
0,5 dl vettä
2-3 rkl perunajauhoja

Kuori ja leikkaa raparperit pieniksi paloiksi. Keitä ne pehmeiksi osassa ohjeen vesimäärästä. Sokerin voit lisätä jo keittämisen alkaessa. Lisää loppu vesi ennen suurustusta, jotta keitos jäähtyy hieman. Sekoita vesi ja perunajauhot. Sekoita suurus ohuena nauhana keitoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa, mutta älä keitä. Tarjoa kermavaahdon tai maidon kanssa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kesän ensimmäinen mansikkakakku

Perheen ihana ulkomaalaisvahvistus ja kultainen valokuvaajani täytti tiistaina vuosia. Kekkereitä ei keretty järjestämään, mutta kakkua sain kuitenkin leivottua. Pikku-A nukkuu koko ajan vähemmän päiväunia ja on jostain syystä viime päivinä ollut melkoinen sylivauva, mutta sain tällä kertaa lahjottua hänet tyytyväiseksi avaamalla kuiva-ainekomeron oven. En luonnollisesti voi suositella tätä kaikille...

Itse kakku onnistui kohtuullisesti. Siitä tuli hitusen liian makea ja pohjasta aavistuksen paksu, mutta hyvän kahvikupillisen kanssa moiset sivuseikat eivät häirinneet. Myös lasi kylmää ja hedelmäistä kesäjuomaa eli roséviiniä sopi kyytipojaksi mainiosti. Tein koemielessä hieman browniespohjaa muistuttavan pohjan, tosin käytin pohjaan valkosuklaata. Pohjaohjetta täytyy vielä vähän hioa, mutta lopputulos oli ihan ok.

Food

Mansikka-limekakku

Pohja:
125 g voita
100 g valkosuklaata
0,5 dl sokeria
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
(1/2 tl leivinjauhetta)

Kostutukseen:
1 limen mehu
o,5 dl vettä
1-2 rkl sokeria

Täyte:
4 liivatelehteä
1 prk lime-valkosuklaa rahkaa
1 dl tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
2 limen raastettu kuori
1 limen mehu
2-3 rkl limecurdia
2-3 dl mansikkasosetta

Koristeeksi tuoreita mansikoita, kermavaahtoa ja valkosuklaata.

Pohja:
Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä, lisää valkosuklaa joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi vehnäjauhot (ja niiden mukana leivinjauhe). Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (vuuan pohjalla voi käyttää myös leivinpaperia). Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman kosteaksi keskeltä. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese limet huolellisesti ja raasta niiden kuori. Purista toisen limen mehu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkan joukkoon tuorejuusto, mansikkasose, limen kuoriraaste, limecurd ja mansikkasose. Sulata liivatelehdet kuumaan limemehuun ja sekoita rahkaseoksen joukkoon. Kääntele joukkoon kermavaahto. Mausta tarvittaessa sokerilla.

Kokoa kakku pestyyn irtopohjavuokaan, leivinpaperin päälle. Vuuan reunat kannattaa pyyhkäistä ruokaöljyllä tai vaihtoehtoisesti voi käyttää reunakalvoa tai leivinpaperista tehtyä "tötteröä" täytteen ja vuuan reunan välissä. Pistele pohjaan reikiä hammastikulla tai haarukalla. Kostuta huolellisesti limemehun, veden ja sokerin seoksella. Kaada täyte kakulle ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele tuoreilla mansikoilla, kermavaahdolla ja sulatetulla valkosuklaalla.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Tomaattinen kasvissosekeitto

Tämä helppotekoinen ja raikas keitto on yksi ehdottomista kesä(ja muukin)ruokasuosikeista. Kurkku kuumennettavassa ruuassa kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ohje on taas vähän summittainen, koska en löydä alkuperäistä mistään. Enkä edes muista mistä ohje on peräisin. Joku lärpäke se oli jossain äitini reseptihyllyn (ei mikään ihan pikkuinen hylly) kätköissä. Teen ruuan yleensä kerran tai pari tarkan ohjeen mukaan, sen jälkeen tarkkuus alkaa lipsua ja suurpiirteinen apina ilmaantuu jostain paikalle. Toki tämäkin riippuu tilanteesta. Ruuanlaitossa soveltaminen on helpompaa kuin leivonnassa.

Food

Tomaattinen kasviskeitto

1 iso sipuli
pari valkosipulin kynttä
2-3 punaista paprikaa
1 kurkku
50 g voita (kuulostaa paljolta, mutta tähän keittoon ei tule mitään kermaa tai juusto, joten anna mennä)
5-6 dl tomaattimehua
suolaa
pippuria

Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi ja kuullota (ja hauduta) niitä runsaassa voissa noin 15-20 minuuttia. Älä anna ruskistua. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää tomaattimehu, mausteet ja kiehauta. Tarkista maku. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Voileipäkakku

Tämä kinkkuvoileipäkakku meni gerberakakun kanssa samoille synttäreille. Ohje tulee tähän nyt vähän näin vaan suurin piirtein, koska en ehtinyt kirjoittaa aineita ylös kakkua tehdessäni, enkä mistään mielen lokeroista saa tongittua mitään tarkkuutta asiaan...

Food

Kinkkuvoileipäkakku

1 paketti viipaloitua vuokaleipää
kostutukseen maitoa tai lihalientä

Täytteet:
palvikinkkua
ruohosipulituorejuustoa
ranskankermaa vai oliko se nyt majoneesia...
sinappia
pippuria

italiansalaattia
kurkkusalaattia

Päälle:
ranskankermaa
majoneesia

Koristeluun:
kirsikkatomaatteja
herneenversoja
pippurikinkkua
cheddarjuustoa

Kokosin kakun niin, että kahteen väliin tuli kinkku-tuorejuustoseosta ja kahteen väliin ensin ohut kerros kurkkusalaattia ja sitten italiansalaattia.Päälle levitin ranskankerman ja majoneesin seosta. Lopuksi koristelin koko komeuden herneenversoilla, tomaateilla, kinkkuviipaleilla ja juustosydämillä.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Syntymäpäiväkakkua

Tämän kakun tein kaverin perheen syntymäpäiväjuhlia varten. Koristelu ontui jälleen, se oli vain värien osalta edes suurin piirtein toivomusten mukainen. No, gerberoihin olin ihan tyytyväinen. Pursottamista pitää kyllä vielä harjoitella paljon. Ja ehkäpä olisi vihdoin syytä vaivautua hankkimaan myös kunnolliset välineet kyseistä hommaa varten. Mansikka-limetäyte oli kuitenkin raikas ja kesäinen, sitä tulen käyttämään jatkossakin. Samoihin kemuihin tein myös voileipäkakun ja päivitän senkin tänne piakkoin (toivottavasti).

Food

Mansikka-limekakku

Pohja:
3 munaa
1 1/2dl sokeria
5 rkl kiehuvaa vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen maitoa (n. 1-1,5 dl) ja vaniljasokeria

Täyte:
4 liivatelehteä
1 prk lime-valkosuklaa rahkaa
2 dl vispikermaa
2 limen raastettu kuori
1 limen mehu
2-3 rkl limecurdia
2-3 dl mansikkasosetta

Valkosuklaakreemi:
100 g voita
130 g valkosuklaata
1,5 dl tuorejuustoa
3 dl tomusokeria

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan n. 24 cm suuruinen (irtopohja)vuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Varaa munien ja sokerin vaahdotukseen hyvin iso kulho, koska veden ansiosta munat ja sokeri vaahtoutuvat todella paljon. Vatkaa munat ja sokerit kestäväksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma vesi pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti käännellen vaahtoon. Kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa pinta jonkin ajan kuluttua alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese limet huolellisesti ja raasta niiden kuori. Purista toisen limen mehu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkan joukkoon mansikkasose, limen kuoriraaste, limecurd ja mansikkasose. Sulata liivatelehdet kuumaan limemehuun ja sekoita rahkaseoksen joukkoon. Kääntele joukkoon kermavaahto. Mausta tarvittaessa sokerilla.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pestyyn irtopohjavuokaan. Kostuta ensimmäinen pohjalevy maidolla ja kaada päälle noin puolet täytteestä. Lisää seuraava pohjalevy, kostuta ja kaada päälle loput täytteestä. Lisää viimeinen pohjalevy päälimmäiseksi ja kostuta sekin. Anna kakun hyytyä kylmässä 3-4 tunteja tai yön yli.

Kakun pinnalle eli marsipaanin alle levitin valkosuklaakreemiä (sulata voi ja valkosuklaa, lisää muut aineet ja anna hyytyä hetki jääkaapissa).

Koristelin kakun sokerimassasta tehdyillä gerberoilla ja kaakaolla värjätyllä pikeerillä. Hankin äskettäin uusia kukkamuotteja ja olen nyt aivan innoissani niistä. Toivottavasti niille tulee paljon käyttöä:o)