torstai 29. lokakuuta 2009

Saunaillan salaattia

Saunan päälle maistuu joku pikkusuolainen, salaatti, uuniperunat, joku piirakka tai vaikka 70-luvun lahja suomalaiselle ruokakulttuurille eli lämpöiset voileivät. Joo joo, ja olut tietysti maistuu kanssa. Tämä salaatti on hyvää oluen kanssa, tai ilman.

Food

Maalaissalaatti

Bratwursteja tai muita mausteisia makkaroita
Jääsalaattia
Vihreitä papuja
Pari kananmunaa
1 pieni sipuli (punasipuli, jos sattuu löytymään)
Kurkkua
Kirsikkatomaatteja
Kananmunia
Munajuustoa (esim. Ingmannin munajuusto)

Paloittele makkara viipaleiksi ja ruskista viipaleet pannulla. Kiehauta vihreät pavut ja jäähdytä. Lohko tai viipaloi koviksi keitetyt kananmunat. Viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Pilko kurkku, kirsikkatomaatit ja munajuusto. Revi huuhdeltu jääsalaatti käsin ja asettele kulhoon tai vadille. Lisää muut ainekset. Tähän salaattiin sopii sinappinen salaatinkastike.

Sinappinen salaatinkastike

Määrät ovat arvioita, niin kuin muissakin ohjeissani, eli kannattaa maistaa ja lisätä mausteita/öljyä/etikkaa tarpeen mukaan.

0,5 dl öljyä
0,5 dl viinietikkaa (esim. valkoinen balsamico)
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
ripaus pippuria
2 rkl sinappia

Sekoita kaikki aineet pullossa. Säilytä kylmässä. Ravista ennen tarjoilua.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti