torstai 4. helmikuuta 2010

Hyvää Runebergin päivää!

Helmikuussa on monta hyvää syytä leipoa. Ensimmäinen on Runebergin päivä, toinen on ystävänpäivä ja kolmas on laskiainen. Runebergintortut ovat todella hyviä, harmi, ettei Runebergin päivä ole useammin. Apina aina jemmaa muutamat joulupiparit tätä taikinaa varten. Tällä kertaa ohjetta kurkittiin Stockan sivuilta, enemmän ja vähemmän samanlaisia ohjeita löytyy todella runsaasti. Apina sovelsi ohjetta sen verran, että vaihtoi puolet korppujauhoista jauhettuihin pipareihin. Ja sokeria olisi pitänyt ehkä pikkusen vähentää, mutta ehkä sitten ensi vuonna.

DSC_8137

Runebergintortut

2 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl kermaa
2 tl leivinjauhoja
1 dl mantelirouhetta
200 g sulatettua voita
2 dl korppujauhoja
2 dl piparimuruja
4 dl vehnäjauhoja

(punssia kostutukseen)

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää kerma ja jäähtynyt voisula munavaahtoon ja sen jälkeen kuivat ainekset.

Jaa taikina voideltuihin vuokiin ja paista 200 asteessa n. 12 min. Kostuta halutessasi vielä lämpimät tortut punssilla. Jäähtyneet tortut koristellaan valkoisella sokerikuorrutuksella ja vadelmahillolla. Apina paistoi silikonisella muffinssivuualla sekä isoja että pieniä torttuja. Varsinkin pienistä tuli oikein somia. Ensi vuonna ei sitten hosuta tuon koristelun kanssa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti