keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Syntymäpäiväkakkua

Tämän kakun tein kaverin perheen syntymäpäiväjuhlia varten. Koristelu ontui jälleen, se oli vain värien osalta edes suurin piirtein toivomusten mukainen. No, gerberoihin olin ihan tyytyväinen. Pursottamista pitää kyllä vielä harjoitella paljon. Ja ehkäpä olisi vihdoin syytä vaivautua hankkimaan myös kunnolliset välineet kyseistä hommaa varten. Mansikka-limetäyte oli kuitenkin raikas ja kesäinen, sitä tulen käyttämään jatkossakin. Samoihin kemuihin tein myös voileipäkakun ja päivitän senkin tänne piakkoin (toivottavasti).

Food

Mansikka-limekakku

Pohja:
3 munaa
1 1/2dl sokeria
5 rkl kiehuvaa vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen maitoa (n. 1-1,5 dl) ja vaniljasokeria

Täyte:
4 liivatelehteä
1 prk lime-valkosuklaa rahkaa
2 dl vispikermaa
2 limen raastettu kuori
1 limen mehu
2-3 rkl limecurdia
2-3 dl mansikkasosetta

Valkosuklaakreemi:
100 g voita
130 g valkosuklaata
1,5 dl tuorejuustoa
3 dl tomusokeria

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan n. 24 cm suuruinen (irtopohja)vuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Varaa munien ja sokerin vaahdotukseen hyvin iso kulho, koska veden ansiosta munat ja sokeri vaahtoutuvat todella paljon. Vatkaa munat ja sokerit kestäväksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma vesi pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti käännellen vaahtoon. Kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa pinta jonkin ajan kuluttua alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese limet huolellisesti ja raasta niiden kuori. Purista toisen limen mehu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkan joukkoon mansikkasose, limen kuoriraaste, limecurd ja mansikkasose. Sulata liivatelehdet kuumaan limemehuun ja sekoita rahkaseoksen joukkoon. Kääntele joukkoon kermavaahto. Mausta tarvittaessa sokerilla.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pestyyn irtopohjavuokaan. Kostuta ensimmäinen pohjalevy maidolla ja kaada päälle noin puolet täytteestä. Lisää seuraava pohjalevy, kostuta ja kaada päälle loput täytteestä. Lisää viimeinen pohjalevy päälimmäiseksi ja kostuta sekin. Anna kakun hyytyä kylmässä 3-4 tunteja tai yön yli.

Kakun pinnalle eli marsipaanin alle levitin valkosuklaakreemiä (sulata voi ja valkosuklaa, lisää muut aineet ja anna hyytyä hetki jääkaapissa).

Koristelin kakun sokerimassasta tehdyillä gerberoilla ja kaakaolla värjätyllä pikeerillä. Hankin äskettäin uusia kukkamuotteja ja olen nyt aivan innoissani niistä. Toivottavasti niille tulee paljon käyttöä:o)

6 kommenttia:

Sumi kirjoitti...

Kaunis kakku! Täyte vaikuttaa tosiaan raikkaalta, pitääpä itsekin kokeilla.
Meillä on vaan se harmillinen juttu, että mies ja lapset ei piittaa rahkasta..Mun mielestä se on hyvää.
Kesäisen lämmintä loppuviikkoa!

Maija kirjoitti...

Kiitos:o) Täyte oli tosiaan ihanaa. Mahtaako rahka edes maistua läpi, sen verran kermaista on tuo Valion maustettu rahka... ?? Tosin voipi olla parempi olla mainitsematta asiasta, hävittää purkki ja muut johtolangat ja maistattaa vasta sitten, ja pahimmassa tapauksessa syödä itse koko kakku. Ei hullumpi vaihtoehto sekään.

Anonyymi kirjoitti...

Oli aivan loistava kakku jälleen kerran! KIITOS <3 Matte & Co! :)

Maija kirjoitti...

Kiva, että tykkäsitte:o) Terveiset koko porukalle ja sille hurmaavalle ponivauvalle!

Annukka kirjoitti...

Kaunis katsella ja herrrkullisen näköinen!

Anonyymi kirjoitti...

Ponivauvalle on terveiset lähetetty :) Neiti saa hampaita ja lempipuuhaa on maistella kaikkien rapsuttelijoiden housunlahkeita ja availla kengän-nauhoja! Teidän täytyy tulla katsomaan poneja, kun ehditte! :)

M & Co.

Lähetä kommentti