tiistai 19. tammikuuta 2010

Pitkästä aikaa... osa 2

Apina on ollut huono bloggaaja ja päivittänyt blogiaan viimeksi kaksi viikkoa sitten. Nyt apina lupaa skarpata... matkoilla oleva valokuvaaja (ja kamera), perheessä vieraillut possunuha ja vatsatauti käyvät kyllä tekosyystä pienen tauon pitämiseen, mutta eipä moiset pikkuvaivat yleensä viikkokaupalla kestä. Sitä paitsi talvi on nyt hienoimmillaan, joten nyt on aika valmistaa talvisia herkkuja. Aloitetaan blineillä!

Food

Blinit

2 munaa
5 dl maitoa
20 g hiivaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Lisäksi:
noin 300 g mätiä
3–4 dl smetanaa
2–3 dl sipulisilppua
(mustapippuria myllystä)

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lämmitä puolet maidosta kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva.Sekoita taikinaan jauhot, keltuaiset ja voisula. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön yön yli tai vähintään kuudeksi tunniksi.

Hyvissä ajoin ennen paistamista kiehauta loppu maito ja lisää se lämpöisenä taikinajuureen. Vaahdota valkuaiset kovaksi ja lisää vaahto taikinaan juuri ennen paistamista.

Paista blinit runsaassa voissa. Jos ensimmäinen blini on liian paksu, lisää tilkka keitettyä maitoa tai olutta. Kun blinin pinta kuplii ja kuplat aukeavat reikäisiksi, on aika kääntää blini. Käännettäessä alapinnan pitäisi olla herkullisen ruskea. Tarjoa blini heti.

Tällä kertaa nautiskelimme blinejä smetanan, kirjolohen (kuvassa) ja siian mädin sekä punasipulisilpun kanssa.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Ihanaa ja niin ajankohtaista.

Lähetä kommentti