perjantai 11. helmikuuta 2011

Karitsan potka

Pahoittelen heti alkuun huonoa kuvaa. Oikeasti potka ei ollut näin palanutta, tai oikeastaan ollenkaan palanutta, mutta siltä se nyt vaan kuvassa näyttää. Mulle käy silloin tällöin niin, että ruoka tai leivonnainen ottaa hitusen liikaa väriä ja kuvassa lopputulos näyttää melkoisesti epäonnistuneelta. Tein äskettäin myös tosi ihania kikherne-porkkanapihvejä, mutta kuvissa pihvit näyttivät hirmu synkiltä. Teenpä niitä siis kohta uudestaan ja kuvaan vaikka kesken kypsennyksen. Kuvan käsittelyllä saa usein asioita pikkusen fiksattua, mutta just tuota paikallista "mustuutta" on mahdoton hävittää.

Sitten itse asiaan. Karitsan potka on ihanaa slow foodia ja todellista talviruokaa, se valmistuu ulkoilupäivän aikana uunissa kuin itsestään. Jos todella haluaa hifistellä, niin potkat voi kypsentää tarjoilua edeltävänä päivänä. Liemi kannattaa tällöinkin siivilöidä ja antaa jäähtyä rauhassa. Siitä voi sitten kerätä ylimääräisen rasvan pois ja keittää hienon, sileän kastikkeen. Kyytipojaksi ehdotan valkosipuli- tai vuohenjuustoperunoita tai parmesanilla maustettua perunamuusia.

Food

Karitsan potka

4 karitsanpotkaa
suolaa
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
selleriä
palsternakka
porkkanaa
timjamia
laakerinlehti
5 mustapippuria
noin 5 dl lihalientä tai vasikanfondia ja vettä
5 dl punaviiniä

Mausta potkat suolalla ja aseta pataan. Kuori ja paloittele kasvikset ja lisää ne pataan. Lisää pataan myös mausteet, lihaliemi ja punaviini. Anna kypsyä uunissa 150 asteessa kolmisen tuntia. Liha on kypsää, kun se irtoaa luusta.

Liemi kannattaa siivilöidä ja suurustaa herkulliseksi kastikkeeksi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti