sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mariannebrownies ystävänpäiväksi...

... tai miksei muutenkin. Tykkään kovasti näistäkinalkujaan (?!) amerikkalaisista leivonnaisista, mutta en jostain syystä ole tehnyt tehnyt niitä aikoihin. Tässä kuitenkin yksi variaatio, jonka ohjeen lainasin Kotilieden sivulta. Sen verran tössin, että kaadoin taikinan uuninpannulle ja se oli tietysti aivan liian iso. Näistä brownieseista tuli aivan liian littania. Täytyy siis ottaa uusiksi lähiaikoina, ehkäpä appelsiinin makuisina tai Dajm-versiona.

Annokset piti koristella vielä Marianne crush -rakeilla, mutta jostain syystä koristeiden hakureissulla kaupasta tarttui käteeni tavallista suklaarouhetta. Marianne crush on muuten mainio keksintö. Sopii moneen leivonnaiseen ja jälkiruokaan.

Food


Mariannebrownies

150 g tummaa suklaata
150 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
150 g Marianne crush -rakeita

Sulata suklaapalat ja voi mikrossa. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita hieman jäähtynyt voisuklaaseos munavaahtoon. Lisää joukkoon jauhot, vanilja ja piparminttusuklaarakeet. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, mitat noin 23 x 30 cm. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja pane yöksi jääkaappiin. Leikkaa pieniksi paloiksi. Jos haluat, voit koristella pinnan sulatetulla ja kermatilkalla ohennetulla suklaalla.

Tai tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön ja suklaakastikkeen kanssa.

2 kommenttia:

Puutarhapörriäinen kirjoitti...

Nam! Mintun ja suklaan liitto on niin toimiva!

Noora kirjoitti...

Omnomnom, älyttömän suklaisen ja herkullisen näköistä <3

Lähetä kommentti