tiistai 17. toukokuuta 2011

Intialainen kermabroileri

Kesäisempiä säitä ja kesäisempiä makuja odotellessa tein kokeeksi hesarin ohjeella intialaista ruokaa. Ohje oli tosi helppo ja lopputulos oikein mainio. Käytin mausteita aavistuksen ohjetta varovaisemmin, jotta ruoka maistuisi myös pienimmälle keittiöapulaiselle. Ja maistuihan se. Kuvaa varten halusin koristella annosta jollain vihreällä ja kaapissa oli tasan timjamia. Älkää te sotkeko tähän timjamia, vaikka se kiva ja monipuolinen mauste onkin.

Food

Intialainen kermabroileri

1 tlk tomaattimurskaa
60 g tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna
4 murskattua valkosipulin kynttä
3 dl ruokakermaa
2 rkl maustamatonta jogurttia
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl cayennenpippuria
suolaa maun mukaan
800 g broilerin rintafileitä
30 g voita
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä

Sekoita tomaattimurska, raastettu inkivääri, valkosipuli, kerma, jogurtti, kurkuma, cayennenpippuri ja suola ja hienonna seos tasaiseksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kaada seos syvään paistinpannuun tai paistokasariin ja siirrä liedelle voimakkaalle lämmölle. Lisää paloiteltu tai suikaloitu broileri joukkoon siten, että se peittyy kastikkeeseen. Kiehauta ja jatka kypsentämistä miedommalla lämmöllä kannen alla 10-15 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää ja kastike hiukan sakeutunut. Lisää voi, sekoita ja kypsennä vielä kannen alla 3-5 minuuttia. Siirrä pannu pois liedeltä, lisää korianteri ja sekoita hyvin. Anna hautua 1-2 minuuttia kannen alla. Tarjoa broilerikastike riisin ja naanleivän kanssa.

Minä aina lorautan sekaan maustamatonta jugurttia, ihan tavallinen luonnonjugurtti käy hyvin, ellei sitten harrastuneisuus riitä raita-kastikkeen tekemiseen. Ehkäpä ensi kerralla.

1 kommenttia:

Puutarhapörriäinen kirjoitti...

Hauska yhteensattuma, meilläkin syötiin tätä vastikään!

Lähetä kommentti