perjantai 26. elokuuta 2011

2-vuotissynttärit

Meidän lähipiiriin on näin alkusyksyn kunniaksi sattunut melkoinen synttärisuma. Tiedossa on kahdet 1-vuotissynttärit, kahdet 2-vuotissynttärit ja vielä kahdet 4-vuotissynttärit. Ensi vuonna joukossa on vielä taas yksi yksivuotias lisää. Mukavaa. Kaksivuotiaamme oli ihmeen kartalla synttäreistä ja ropisteli pinkkejä muffinssivuokia moneen otteeseen etukäteen: "synttäjit, leipoo ite muffinsija. Ja sitten on mimmikakku." Päivänsankari totesi myös hyvissä ajoin, että "sitten puetaan pikkusikolle juhlamekko." Olisikohan pikkusiko ollut ollenkaan tervetullut juhliin potkuhousuissa ja märäksi kuolatussa bodyssa?

Ensimmäisissä synttärijuhlissa tarjoiltiin simppeliä päivällistä. Olisi ollut mukava värkätä jotain vähän juhlallisempaa, mutta resurssit ovat hieman rajalliset tällä hetkellä. Flygande Jacob on kuitenkin mukava ja herkullinen ruoka, joka maistuu kaikenikäisille vieraille. Sen kaveriksi laitoin vihreän salaatin ja hiivaleipää. Juomina maito, mehu, jäätee ja viini.

DSC_9108

Kahvin kanssa syötiin mummon tekemiä herrasväenleipiä, unelmia (päivitän ohjeen tänne joskus vähän myöhemmin), munattomia ja maidottomia omenamuffinsseja (palaan tähänkin myöhemmin) ja Mimmikakkua (Minni Hiiri on ruotsiksi Mimmi Pigg). Kakun täytteenä oli vadelmahilloa ja kuningatarrahkaa (1 prk Valion kuningatarrahkaa, 1 purkki vauvojen kuningatarsosetta, 2 prk vispikermaa, 3 liivatetta). Päällä voikreemi ja marsipaania. Tällä kertaa en edes yrittänyt askarrella Minniä, vaan tilasin ensimmäistä kertaa valmiin kakkukuvan. Se olikin varsin näppärä juttu.

DSC_9135

DSC_9149

12 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Mukavaa, että laitoit tänne lasten synttäreistä.Herkullisen näköistä. Meinasin väkertää oman tyttöni juhliin kärpässienikakun, tuo samainen kakkuhan sopisi vallan mainiosti, jättämällä minnin kuvan pois. Mitä veikkaat, kuinka monelle kakusta riittää? Pyydän myöhemmin tarkemmat ohjeet :-).

Maija kirjoitti...

Juuh, tätä lasten synttärikamaa on tulevaisuudessa varmaan tulossa toistekin:o) Kärpässienikakku on loistava idea, ja niin ajankohtainen!! Tein tämän kakun 26 cm vuokaan (muistaakseni 5 munaa) ja siitä olisi riittänyt varmaan n. 15 henkilölle. Toki riittävyys riippuu hieman muista tarjottavista. Palataan siis asiaan, autan mielelläni.

Puutarhapörriäinen kirjoitti...

Annukan kärpässienikakku on tosiaan mahtava idea tähän syysaikaan ja Minni on kyllä aina ajankohtainen! Tämä alkusyksyn synttärisuma on kyllä aikas hauska juttu! Terveisin sen toisen 1-vuotiaan äiti =)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana kakku ja just sellainen kun olin kaavaillut meidän tuplapeikkotytöille kärpässienikakuksi:)Miten tuo päällinen tehdään kun en ole marsipaania käyttänyt?

Maija kirjoitti...

Marsipaanin käyttäminen on oikeastaan paljon helpompaa kuin ehkä monet kuvittelevat, se on kuin muovailuvahaa:o) Tärkeää on varata riittävästi marsipaania (n. 500 g riittää kolmen - neljän munan kakkuun). Sitten kakun päälle kreemi. Marsipaani kannattaa ensin pehmittää käsissä ja muotoilla palloksi. Sen jälkeen siitä on helppo kaulita iso levy, jonka pitää olla reilusti isompi kuin kakun halkaisija. Kaulitsemiseen kannattaa käyttää apuna tomusokeria.

Iso levy on yllättävän helppo nostaa, mutta jos kovasti jännittää niin ehkäpä joku kaveri on syytä ottaa avuksi. Reunat painellaan paikoilleen ja varovasti venyttämällä voi yrittää oikoa vekkejä. Lopuksi leikataan ylimääräiset pois. Mä viimeistelin kakun reunat marsipaanityökalulla, mutta reunat voi siistiä myös nauhalla, esim. valkoisesta marsipaanista.

Täällä on tosi hyvät kuvalliset ohjeet marsipaanin käytöstä, kannattaa tutustua.

http://www.leivontafoorumi.org/viewtopic.php?f=58&t=154

Ja kysele ihmeessä lisää, voin yrittää auttaa, sikäli kuin suinkin osaan.

Annukka kirjoitti...

Onnistuin loistavasti leipomaan elämäni ensimmäisen täytekakun ja marsipaanipäällysen. Marsipaania oli helppo käsitellä, eikä se haitannut vaikka vähän rikkoutuikin, sillä sitä on suht helppo paikkailla.

Kakun tekeminen oli aikaa vievää, mutta sen pystyi hyvin jakamaan useammalle päivälle. Ja oli sen väärti.

Kiitos Maija inspiraatiosta ja hyvistä ohjeista!

Annukka kirjoitti...

Ps. Voikreemin levittämisessä hyvä vinkkisi oli kastaa veitsi toisinaan lämpimään veteen.

Annukka kirjoitti...

Ps2. Kärpässienen pallot sain kätevästi tuttipullon korkilla ;-). Valkoisesta marsipaanipötköstä jäi muuten n.2/3, säilynee jääkaapissa?

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Minni Hiiri kakku!:) Miten valmis kakkukuva käyttäytyi marsipaanin päällä? laitoitko kuvan alle kermaa tms?

Maija kirjoitti...

Annukka: Marsipaani säilyy huoneenlämmössäkin, mutta se pitää pakata huolella jottei se kuivu.

Kakkukuva on aika paperinen, mutta se asettui kyllä kostuessaan ihan nätisti marsipaanin päälle. Mulla se tosin seisoi kakun päälle useita tunteja. Alle voisi varmaan sipaista vähän kermavaahtoa, jos kakku ei odottele tuntikaupalla. Mä en tosin ole ihan varma asiasta...

Vilma kirjoitti...

Ihania kuvia! Maidottomia ja munattomia leivoksia on vaikea löytää, joten tästä oli iso apu!

http://comehungryleavehappy.blogspot.fi/

Maija kirjoitti...

Kiitos Vilma, kiva jos tykkäsit. Jep, munattomia ja maidottomia on vaikea löytää... Mulla on suunnitelmissa koota mun tekeleen yhteen, yhden otsikon ja linkin taakse. Saa nähdä milloin saan aikaiseksi.

Lähetä kommentti