maanantai 22. elokuuta 2011

Hiivaleipä

Kotona tehty leipä on hyvää, tuoretta ja edullista. Pikku keittiöapulainen on tehnyt leivonnasta kaikenlisäksi tosi nopeaa. Niin, ehkä on syytä tarkentaa. Keittiöapulaisella en nyt tarkoita sitä huomenna kaksi vuotta täyttävää uhmaikäistä vaan häälahjaksi saatua yleiskonetta. Toki kaksivuotiaskin on mukava apulainen keittiössä:o)

Tämä ohje on nyt ihan perusleipää, vaihtelunhaluiset voivat kurkata vinkkiä vaikka täältä.

DSC_7307

Hiivaleipä

5 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
0,5 dl siirappia
1 ps kuivahiivaa
n. 13-15 dl jauhoja (viimeksi tein jotenkin näin: 5 dl spelttiä, 3 dl kaurahiutaleita ja 4 dl tavallisia vehnäjauhoja)

Sekoita veden joukkoon suola, öljy ja siirappi. Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja jauhoseos nesteeseen. Vaivaa huolella. Kohota taikinaa vedottomassa paikassa kunnes se on ainakin kaksinkertainen. Leivo taikina haluamasi mallisiksi leiviksi ja kohota. Paista 175 asteisessa uunissa noin puolituntia.

Teen leivän yleensä niin, että annan aamulla vaivatun taikinan kohota pari-kolme tuntia ja sitten annan myös leipien kohota ainakin tunnin verran. Paistan leivät yleensä leipävuuissa, tällä ohjeella tulee kaksi isohkoa leipää. Huolellisella vaivaamisella ja kohottamisella lopputuloksesta tulee tosi ihanan pehmeää leipää.


2 kommenttia:

Sumi kirjoitti...

Hyvän näköistä leipää, eikä turhia lisäaineita! :)
Blogissani on sinulle tunnustus.

Maija kirjoitti...

Jep, tietää mitä syö. Luomukin on tällä tapaa tosi edullista:o) Ja kiitos tunnustuksesta!

Lähetä kommentti