lauantai 22. toukokuuta 2010

Tacopiirakka

Myös tämä herkullinen perjantai-iltapala on valokuvaajan tuomisia perheemme ruokapöytään ja ohje on peräisin anopin ruokaohjekansiosta. Expressenin verkkosivuilta muistan joskus lukeneeni, että tortillat ja tacot alkavat kohta olla perinneruokaa Ruotsissa. Ilmeisesti suuren suosion johdosta Ruotsissa on oivasti keksitty leipoa samoja aineita piirakan muotoon.

Tacoista tulee minulle mieleen ne kuivat maissikuoret, joiden väliin 90-luvulla ahdettiin aivan liikaa jauhelihaa ja tomaattia ja sitten yritettiin syödä sitä pakettia sotkematta. Sikäli nimi tacopiirakka on vähän harhaanjohtava, mutta enpä keksinyt parempaakaan. Tacopaj på svenska. Gott!

Food

Tacopiirakka

Pohja:
4dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia/voita
1,5 dl maitoa

Sekoita ainekset yhteen ja painele takina voideltuun vuokaan. Esipaista 250 asteessa n. 10-15min.

Täyte 1.
400-500 g jauhelihaa
1 sipuli
1 taco-maustepussi
1 dl vettä
(1-2 chilipalkoa, jos haluaa vähän potkua täytteeseen)

Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää vesi ja tacomauste (ja halutessasi pieneksi pilkottu chili). Levitä pohjan päälle.

Täyte 2.
4 kuutioitua tomaattia
2 dl ranskankermaa
4 rkl majoneesia
valkopippuria

Sekoita ja levitä ensimmäisen täytteen päälle. Paista 250 asteessa vielä noin 15-20 minuuttia. Tarjoile salaatin kera.

Olen itse välillä lisännyt jauhelihan joukkoon kasviksia vähän sesongista tai jääkaapin antimista riippuen. Tällä kertaa jääkaapin antimet olivat laihoja, joten käytin purkkiherkkusieniä. Ihan hyvää tuli niinkin. Tuo tacomausteseos pitää jossain vaiheessa vielä korvata omalla maustamisella. Sopiva sekoitus on kuitenkin vielä vähän hakusessa, joten en ala nyt siitä enempää täällä viisastelemaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti