lauantai 18. joulukuuta 2010

Nekut

Jouluvalmisteluni ruokien osalta ovat aika lailla vaiheessa ja vaiheeseen taitavat jäädäkin. Lähdemme onneksi viettämään joulua länsinaapuriin anopin valmiiseen pöytään. Jotain pientä olen kuitenkin lämpimikseni värkkäillyt. Pitäisi ilmeisesti värkkäillä enemmän ja useammin, koska mulla on sellainen tunne, että ote vähän lipsuu: nämä nekut kiehuivat himpun liikaa, piparit eivät olleet niin tasaisia ja kauniita kuin olisi pitänyt ja marmeladit ... niin, marmeladeista ei toistaiseksi ole paljon kerrottavaa. Ehkä ja toivottavasti myöhemmin on. Nekkujen ohje on mtv3:n sivulta.

Food

Nekut

2 dl kuohukermaa 

2 dl sokeria 

2 dl siirappia

1½ dl mantelirouhetta

1 rkl voita

Sekoita kerma, sokeri ja siirappi reilun kokoisessa kattilassa. Kiehuta ja sekoita pohjaa myöten niin, ettei nekkumassa pala pohjaan. Ota kattilan viereen lasillinen jääkylmää vettä, jotta voit kokeilla, onko nekkumassa valmista.

Pudota 8-10 minuutin kuluttua veteen pisara nekkumassa, odota 10 sekuntia, nosta pallo vedestä ja tarkista sen koostumus. Toista koe, kunnes jäähtyneen pisaran koostumus on sopiva. Yleensä nekkumassaa on keitettävä 15-25 minuuttia. Kun massa on valmista, keskeytä keittäminen, lisää mantelirouhe ja voi ja sekoita huolellisesti. Lusikoi lämmin massa välittömästi pieniin paperivuokiin.

Ja koska minua ei huvittanut puljata pikkuvuokien kanssa (ja koska olin keittänyt nekkua liikaa), annoin massan jähmettyä leivinpaperin päällä vuuassa. Tein siihen veitsellä ruudut kesken jähmettymisen ja taittelin sitten levyn paloiksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuleeko nekuista miten kovia?

Maija kirjoitti...

Keitin näitä kuvassa olevia liikaa, joten niistä tuli aika kovia. Kannattaa antaa massan kiehua suht matalalla lämmöllä (niin että se kuitenkin selvästi kiehuu) tuo 8 minuuttia ja sen jälkeen tehdä yllä oleva pisarakoe. Jos pisara hajoaa veteen, keitä vielä lisää pari minuuttia kerrallaan ja tee välillä uusi koe. Kun vedessä jäähtyneestä pisarasta tulee kiinteä mutta pehmeä, massa on valmista.

Lähetä kommentti