Kaali on aliarvostettu raaka-aine. Se on naurettavan halpaa, hyvin terveellistä ja oikein herkullista. Kaalilaatikossa käytän riisin sijaan ohraa, laatikosta tulee näin himpun terveellisempää ja minusta myös maukkaampaa. Laatikko saa muhia uunissa kaikessa rauhassa parisen tuntia. Tämä ohje on keittokirjasta Kotiruoka (Isotalo & Kuittinen). Jälkiruuaksi tein pitkästä aikaa kerroskiisseliä.
Kaalilaatikko
4-5 dl vettä
1 1/2 dl ohrasuurimoita (tai riisiä)
1 tl suolaa
1/2-1 kg valkokaalia
1 sipuli
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1/4 tl valko- tai mustapippuria
1/2 tl meiramia
4 dl maitoa
1 muna
Ruskista jauheliha. Hauduta kaalia ja sipulia pienessä vesitilkassa, kunnes kaali pehmenee. Yhdistä jauheliha, kaali, ohrasuurimot ja mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita muna ja neste keskenään ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä parisen tuntia. Pienennä lämpöä kypsymisen loppuvaiheessa. Tarjoa puolukkahillon ja vihreän salaatin kanssa.
Kerroskiisseli
Vaniljakiisseli:
1 muna
5 dl maitoa
n. 2 rkl maissijauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vanilja sokeria
Sekoita kaikki aineet (mieluiten pinnoitetussa) kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Anna kiehua muutaman minuutin.
Marjakiisseli:
5 dl mehua
2 1/2 rkl perunajauhoja
2-3 rkl sokeria
2 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja
Sekoita kattilassa mehu ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu ja kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä. Lisää sokeri ja marjat.
Kokoa kerroskiisseli. Kaada kulhon pohjalle ensin vaniljakiisseli ja sen jälkeen varovasti marjakiisseli. Ripottele pinnalle sokeria.
Pataruokakausi käynnissä
1 kuukausi sitten
3 kommenttia:
Oi miten hyvää ja aika harvoin nykyään tarjottavaa perusruokaa! Toinen kaalin ystävä suosittelee kokeilemaan Pirkka.fistä löytyvää venäläisen hapankaalipiiraan ohjetta, joka toimii myös erinomaisesti.
Myös ruusukaali yltää tähän samaan liian vähän arvostettujen ruoka-ainesten joukkoon. Olivia -lehden blogissa Hanna Jensen suosittelee ruusukaalia sinappikastikkeessa, jossa tuo kasvis yhdistetään parmankinkun kanssa. Eihän se voi mennä pieleen eli tätä täytyy testata =) http://www.olivialehti.fi/Ruoka/Ruokablogi/tabid/229/Default.aspx?PostId=406#blog_comments
Mmm, täytyykin tutustua molempiin ohjeisiin. Hapankaali on ihkua;o) ja piiraassa varmasti aivan erikoisen hyvää. Ulkomaalaisvahvistus ei ole ollut suuren suuri ruusukaalin ystävä, mutta ehkäpä parmankinkun kanssa mieli muuttuisi. Eipä silti, ulkkkarivahvistus ei ollut kaalin ystäväkään, ennen kuin tarjoilin kaalilaatikkoa a la Apina...
Lähetä kommentti