
Lusikkaleivät
210 g voita
200 g sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
275 g vehnäjauhoja (n. 4,5 dl)
2 tl vaniljasokeria
täytteeksi marmeladia
Kiehauta voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna ruskistua ja poreilla hiljalleen noin 5 minuuttia. Kun vaahto alkaa laskeutua, kaada voi kulhoon. Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voisokeriseos tasaiseksi. Sekoita sooda ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää voi-sokeriseokseen. Painele taikinaa soikeapesäiseen lusikkaan ja vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista 150-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Levitä hieman jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pohjalle marmeladia ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain, jolloin saat munan muotoisia pikkuleipiä. Kierittele lusikkaleivät sokerissa.
A suosittelee kokeilemaan erilaisia lusikoita mieleisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. A kaivoi vauvan tavaroista esiin kummilusikan, joka sopi hyvin sekä kokonsa että muotonsa puolesta lusikkaleipien tekemiseen.
Iloista pääsiäistä kaikille!
