maanantai 31. toukokuuta 2010

Vesirinkelit

Suomalaiset vesirinkelit muistuttavat jossain määrin saksalaisia serkkujaan bretzeleitä ja ennen kaikkea amerikkalaisia serkkujaan, jotka tunnetaan bageleina. Tykkään kaikista edellä mainituista:o) Jos jollakulla on hyvä ohje noihin saksalaisiin niin saapi vinkata. Tässä kotoisia vesirinkeleitä suosikkikeittokirjani Kotiruoka (Otava 2000) ohjeella.

Food

Vesirinkelit

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
noin 15 dl vehnäjauhoja
(50 g margariinia tai voita)

Keittämiseen:
1,5 l vettä
1,5 rkl suolaa

Liuota haaleaan veteen hiiva ja mausteet. Alusta jauhot ja pehmeä rasva taikinaan. Alusta taikina tasaiseksi ja hyvin kiinteäksi. Anna taikinan kohota hyvin. Lisää siihen tarvittaessa jauhoja leivinpöydällä vaivaten. Leivo taikinasta noin sormenpaksuisia nauhoja. Muotoile nauhoista rinkeleitä. Pane rinkelit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen muutama kerrallaan. Nosta reikäkauhalla pellille leivinpaperin päälle heti, kun ne nousevat pintaan. Anna rinkelien kuivahtaa pellillä noin 10 minuuttia. Paista 275 asteen lämmössä noin 10-15 minuuttia.

Tässä vielä kuva keittämisestä:

Food

tiistai 25. toukokuuta 2010

Parsa-perunasalaatti

Taas parsaa, tällä kertaa salaatin seassa. Tämä sopii hienosti vaikka grillikauden avajaisiin tai kevään juhliin noutopöytään. Ohje on mtv3:n sivuilta. Lisäsin kastikkeeseen vähän sokeria, olisi muuten ollut minun mieleeni liian hapanta.

Food

Parsa-perunasalaatti

nippu vihreää tankoparsaa
300 g kiinteitä perunoita
1 kevätsipuli
2 rkl tuoretta silputtua rakuunaa
2 rkl kapriksia
1 sitruunan kuori
0,5 sitruunan mehu
1 rkl dijon-sinappia
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
(1 rkl sokeria)

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Huuhtele parsat, leikkaa kova kanta pois ja kuori varret. Laita parsat kiehuvaan suolattuun veteen ja keitä kaksi minuuttia. Nosta parsat kattilasta lautaselle, jotta kypsyminen pysähtyy. Pilko perunat ja parsat ja laita palat astiaan. Siivuta kevätsipuli, myös vihreä osa, ja lisää perunoiden ja parsan joukkoon. Sekoita joukkoon silputtu tuore rakuuna ja kaprikset. Valmista kastike. Raasta huolella pestystä sitruunasta kuori. Leikkaa sitruuna puoliksi ja purista toisesta puolikkaasta mehu käsin. Sekoita kuoriraasteen ja mehun joukkoon sinappi ja oliiviöljy. Sekoita kastike salaattiin. Mausta suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla (halutessasi sokerilla).

lauantai 22. toukokuuta 2010

Tacopiirakka

Myös tämä herkullinen perjantai-iltapala on valokuvaajan tuomisia perheemme ruokapöytään ja ohje on peräisin anopin ruokaohjekansiosta. Expressenin verkkosivuilta muistan joskus lukeneeni, että tortillat ja tacot alkavat kohta olla perinneruokaa Ruotsissa. Ilmeisesti suuren suosion johdosta Ruotsissa on oivasti keksitty leipoa samoja aineita piirakan muotoon.

Tacoista tulee minulle mieleen ne kuivat maissikuoret, joiden väliin 90-luvulla ahdettiin aivan liikaa jauhelihaa ja tomaattia ja sitten yritettiin syödä sitä pakettia sotkematta. Sikäli nimi tacopiirakka on vähän harhaanjohtava, mutta enpä keksinyt parempaakaan. Tacopaj på svenska. Gott!

Food

Tacopiirakka

Pohja:
4dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia/voita
1,5 dl maitoa

Sekoita ainekset yhteen ja painele takina voideltuun vuokaan. Esipaista 250 asteessa n. 10-15min.

Täyte 1.
400-500 g jauhelihaa
1 sipuli
1 taco-maustepussi
1 dl vettä
(1-2 chilipalkoa, jos haluaa vähän potkua täytteeseen)

Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää vesi ja tacomauste (ja halutessasi pieneksi pilkottu chili). Levitä pohjan päälle.

Täyte 2.
4 kuutioitua tomaattia
2 dl ranskankermaa
4 rkl majoneesia
valkopippuria

Sekoita ja levitä ensimmäisen täytteen päälle. Paista 250 asteessa vielä noin 15-20 minuuttia. Tarjoile salaatin kera.

Olen itse välillä lisännyt jauhelihan joukkoon kasviksia vähän sesongista tai jääkaapin antimista riippuen. Tällä kertaa jääkaapin antimet olivat laihoja, joten käytin purkkiherkkusieniä. Ihan hyvää tuli niinkin. Tuo tacomausteseos pitää jossain vaiheessa vielä korvata omalla maustamisella. Sopiva sekoitus on kuitenkin vielä vähän hakusessa, joten en ala nyt siitä enempää täällä viisastelemaan.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Sitruuna-marenkipiiras

Sitruuna-marenkipiiras on niin hyvää, että se juhlisti viime vuonna avioliittomme alkua eli toimitti hääkakun virkaa. Niinpä tätä ihanuutta syötiin myös 1-vuotishääpäivänämme, ja no, pari kertaa sen jälkeenkin. Sitruunan ja marengin liitto on upea: raikas ja kirpsakka mutta niin pehmeä ja täyteläinen. Parasta.

Netissä on runsaasti ohjeita tähän hommaan. Kokeilemalla löytää mieleisensä, minä käytin Pirkan ohjetta (pienesti muokattuna).

DSC_0273

Sitruuna-marenkipiiras

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g voita

Sitruunakiisseli:
4 dl vettä
n. 1,5-2 dl sokeria
4 rkl (reiluja) maissitärkkelysjauhoa
4 keltuaista
1 dl sitruunan mehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl voita

Marenki
4 valkuaista
1 dl sokeria
(1 tl maissitärkkelystä, loraus eli noin 1 tl sitruunamehua)

Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm) ja reunoille. Peitä reunat foliolla ja kypsennä pohjaa 200 asteessa 12-14 minuuttia. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet, rasvaa lukuunottamatta, kattilaan ja kuumenna, kunnes kiisseli saostuu. Sekoita koko ajan. Lisää kiisseliin rasva ja sekoita. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita maissijauho sokeriin ja lisää seosta valkuaisvaahdon joukkoon vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Vatkaa vaahdon joukkoon myös noin teelusikallinen sitruunamehua. Nostele vaahto kiisselin päälle, painele lusikalla vaahtoa myös tortun reunoille saakka. Käytä kuumassa (250 astetta) uunissa tai grillivastusten alla muutama minuutti. Varo ruskistamasta pintaa liikaa. Piiras on parhaimmillaan tuoreena, mutta sen voi valmistaa marenkia vaille valmiiksi edellisenä päivänä.

Lisähuomautuksia:
Olen vähän hionut juuri tämän piirakan tekemistä, koska tykkään siitä niin kovasti ja haluan, että se onnistuu kunnolla eikä vaan vähän sinne päin. Ja kuten kuvasta näkyy, pientä säätöä on syytä tehdä edelleen:o) Ensimmäisellä kerralla annoin marengin olla uunissa matalammassa lämpötilassa (175 astetta) pidempään, ehkä noin 12 minuuttia. Marenki oli komea ja pullea uunista tullessa, mutta löpsähti jäähtyessään. Lisäksi se oli kauttaaltaan tasaisesti ruskettunut. Maku oli kohdallaan mutta ulkonäkö ei. Seuraavalla kerralla hosuin ja vatkasin valkuaisia liian vähän. Lopputulos oli liian hötöinen marenki. Nyt kolmannella kerralla vatkasin valkuaiset huolellisesti kovaksi ja kiinteäksi vaahdoksi ennen sokerin lisäämistä, ja varmuuden vuoksi lisäsin marenkiin teelusikallisen maissitärkkelystä ja pienen lorauksen sitruunamehua. Lopuksi käytin piirasta grillivastusten alla vain aivan pienen hetken (ja se pieni hetki ehti jo olla ihan aavistuksen liian pitkä, koska täytin samalla tiskikonetta..). Lopputulos ei ollut ihan niin tumma kuin miltä kuvassa näyttää, mutta pikkuisen liian tumma kuitenkin.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Parsarisotto

Parsa on ehkäpä parasta kevätruokaa ja sitä on meilläkin syöty nyt monessa muodossa. Tällä kertaa tein parsarisottoa.

Food

Parsarisotto

1 nippu vihreää parsaa
suolaa
vettä
3 dl risottoriisiä
3 rkl öljyä
1 sipuli (tällä kertaa punasipulia, koska kotona ei ollut muuta)
n. 5 dl kanalientä (osa tästä voi olla parsojen keitinlientä)
1 dl valkoviiniä
1 dl parmesanjuustoraastetta
2 rkl voita
tuoretta basilikaa, persiljaa tai rucolaa
ripaus suolaa
(ripaus kurkumaa)

Huuhtele, kuori ja paloittele parsat. Ota nuput erikseen ja keitä varren paloja n. 10 minuuttia. Lisää nuput kiehumaan noin minuutiksi. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä pannulla. Lisää riisi. Anna kuullottua kevyesti. Kaada joukkoon valkoviini. Sekoita, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Lisää joukkoon 2 dl kanalientä ja anna riisin kypsyä miedolla lämmöllä silloin tällöin hämmentäen. Jatka nesteen lisäämistä risoton joukkoon vähitellen, kunnes riisi on kiehunut noin 15 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon juustoraaste ja voi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla, pippurilla ja kurkumalla. Nesteen imeydyttyä risotto on valmis. Sekoita joukkoon vielä silputtua basilikaa, persiljaa tai rucolaa.

Olen vähän "vääräoppinut" ja lorautan mielelläni risoton sekaan myös kermaa. Parsarisoton mausteeksi sopii erinomaisesti myös sitruunan kuori ja mehu.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Porkkanamuffinsit

Porkkanaleivonnaiset ovat oiva tapa päästä eroon tähteeksi jääneestä porkkanaraasteesta. Tein nämä muffinssit suurin piirtein samoin kuin muutaman viikon takaiset mustikkamuffinssit ja näistäkin tuli oikein kivoja. Käyttämällä täysjyväjauhoja ja kylmäpuristettua rypsiöljyä muffinsseja voisi jopa kutsua terveellisiksi. Ehkäpä tämän jälkeen alan pysytellä vähän kesäisemmissä ohjeissa.

Food

Porkkanamuffinssit

3 ½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoa

1 ½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

½ tl soodaa
2 tl kanelia
½ dl (kylmäpuristettua) rypsiöljyä

1 ½ dl maustamatonta jugurttia

1 muna
n. 2 dl porkkanaraastetta

Sekoita keskenään jauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda. Sekoita toisessa astiassa keskenään öljy, jugurtti ja kananmuna. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita vain sen verran, että kaikki on sekaisin, älä enempää. Kääntele joukkoon porkkanaraaste. Jaa taikina 8 tukevaan muffinsivuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia, kunnes muffinsit ovat kohonneet, ruskettuneet hieman päältä ja kypsiä myös sisältä. Älä paista liian kuiviksi.

Kuorrute oli tällä kertaa tuorejuuston, rahkan ja tomusokerin sekoitusta. Noin puoli pakettia tuorejuustoa, 1 dl rahkaa ja ehkä noin 1,5 dl tomusokeria sekoitetaan tasaiseksi ja levitetään muffinssien päälle. Koristelin ripauksella kanelia. Ei taaskaan kovin luovaa, mutta ah - niin helppoa ja nopeaa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Rucolalla kuorrutettua lohta

Kala on ihanaa ja usein kaunistakin ruokaa, mutta kalannahka tarjoiluastian pohjalla ei voi miellyttää ketään. Siitä pääsee kuitenkin kätevästi eroon kypsentämällä kalaa nahkapuoli ylöspäin ja yksinkertaisesti kiskomalla sen pois ennen kuin kala on valmista. Tässä on yksi kiva tapa valmistaa uunikalaa.

Food

Rucolalla kuorrutettu lohta

1 lohifile
2 ruukkua rucolaa (tai yksi rasiallinen)
n. 75 g voita
pari kolme viipaletta vaaleaa leipää
suolaa, pippuria, sitruunamehua

Hienonna rucola, voi ja kuutioidut leipäviipaleet tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Poista kalasta ruodot. Aseta kalafile voideltuun uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kääri nahka varovasti pois (ks. kuva). Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Levitä rucolatahna kalan päälle. Jatka paistamista noin 20 minuuttia. Rucolan tilalla tai seassa voi käyttää muitakin yrttejä, esim. basilikaa, persiljaa sekä sitruunamelissaa. Tarjoile kala esim. parmesan-perunamuusin ja keitetyn parsan kanssa.

Tässä vielä pari vaihekuvaa:

Food

Food

lauantai 8. toukokuuta 2010

Äitienpäivä

Aika ihmeellistä ja ihanaa, että vietän huomenna ensimmäistä äitienpäivää äitinä. Tai johan pikku-a oli viime vuonna jo hyvän matkaa tuloillaan, mutta en siis saanut aamiaista sänkyyn vielä silloin. Kuivauskaapissa olevasta kakkuvuuasta päätellen tiedossa on ainakin jotain herkkua huomisen varalle:o) Itse lupauduin leipuriksi kaverille ja heidän äitienpäivän viettoon lähti tällainen kakku.

DSC_0055

Kakku on tehty suurin piirtein samoin kuin ystävänpäiväkakku. Tällä kertaa kuitenkin vaniljarahka oli kaupasta lopussa, joten käytin täytteeseen purkin vispikermaa ja puoli purkkia rahkaa. Siihen lisäsin sitten mausteeksi vähän sokeria ja vähän vaniljasokeria. Tämän vaahdon käytin täytteeksi ja kakun pinnalle eli marsipaanin alle levitin valkosuklaakreemiä (100 g voita, 130 g valkosuklaata, puolipurkkia rahkaa, 3 dl tomusokeria). Marsipaani pysyy siistimpänä yön yli, jos sen alla on joku rasvapitoinen kreemi. Suihkautin pinnalle vielä ihanaa helmiäissprayta:o) Ja lupasin jatkossa skarpata noiden reunojen kanssa... Pitäisi vaan harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Vaan kukahan söisi kaikki harjoituskakut?

Tämä toinen hurmaava kakku on perheen ulkomaalaisvahvistuksen tekemä kakku äitienpäivän kunniaksi. Sain tosin maistaa sitä jo lauantaina hienosti sujuneen puolimaratonin kunniaksi. Kakku on tehty suklaakääretorttupohjasta, täytteenä banaania ja kermavaahtoa. Pinnalla oli niinikään kermavaahtoa ja koristeena kiiviä ja suklaarouhetta. Hyvää! Pikku-a oli osallistunut leivontaan syöttötuolista käsin.

Äitienpäiväkakku

tiistai 4. toukokuuta 2010

Broileripasta

Sain pitkästä aikaa inspiraation tehdä broileripastaa, vai olisikohan kyse ollut inspiraation puutteesta. Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvä, tätä syödään meillä toistekin. Ohje löytyi pikaisen surffauksen jälkeen täältä. Otetaan ensi puoli kiloa voita -porukka on oikeassa, tämä on sopivaa perjantai-illan evästä (siis varsinkin jos pitsaa on jo syöty kahtena tai kolmena perjantaina peräkkäin).

Food


Broileripasta (kahdelle)

Ainekset:



200 g pastaa (tagliatelle tai penne ovat ainakin hyviä)

Kastike:

tilkka öljyä

300 g broilerisuikaleita

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 rkl soijakastiketta

1 tl sitruunapippuria tai mustapippuria myllystä

1 tl hunajaa

2 rkl tomaattipyreetä

2 dl ruokakermaa

basilikaa, yrttimausteita

parmesaania

Ruskista broilerisuikaleet vähäisessä öljytilkassa kuumassa pannussa. Silppua sipulit ja lisää ne pannuun. Lisää muut ainekset ja anna "hymyillä" miedolla lämmöllä sen aikaa kun pasta valmistuu. Joukkoon voi lorauttaa myös vähän balsamicoa ja tarpeen mukaan myös suolaa.
Keitä pasta, kasaa annos lautaselle ja lisää parmesania päälle. Koristele tuoreella basilikalla.