torstai 30. syyskuuta 2010

Vadelmatäytekakku

Tein tilauksesta kaverin kolmevuotiaan synttäreille vadelmakakkua. Pitkästä aikaa värkkäsin mitään pursottimen ja raapan kanssa ja molempia pitää kyllä vähän harjoitella käyttämään. Kakun täytteenä oli vadelmahilloa, vadelmia ja kerma-rahkahyytelöä.

Food

torstai 23. syyskuuta 2010

Elefantinkorva

Eräs itä-helsinkiläinen lukijani on jo kauan sitten toivonut tätä päivitystä, harmi että hän perheineen ei sattunut kyläilemään juuri sopivasti. Ehkäpä ensi kerralla?! Annos on ihan totaalisesti koottu eineksistä, mutta vaihtelu virkistää ja silleen. Sitä paitsi perjantaisin töiden jälkeen olo ei ole luovin mahdollinen. Tämä oli nopeaa ja hyvää, voisin hyvin kelvata johonkin tepsalle tai aapeeseelle paistamaan pihvejä.

Food

Lehtipihvi, bearnaise-kastike ja ranskalaiset

Valmiita lehtipihvejä (tai pala naudan ulkofilettä)
Voita tai öljyä paistamiseen
Suolaa ja pippuria

Bearnaisekastiketta pussista
Ranskalaisia perunoita (niin ikään pussista)

Valmista ranskalaiset perunat ohjeen mukaan. Valmista kastike pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista pihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Taidan vähän toistaa itseäni...

maanantai 13. syyskuuta 2010

1-vuotiskakku

Vauvamme lakkasi olemasta vauva ja ryhtyi taaperoksi viikko ennen 1-vuotissynttäreitä. Synttäreiden kunniaksi ja jälkkäriksi leivoin Hello Kitty -kakkua. Hello Kittyä sen takia, että neiti on tykästynyt muutamiin HK-vaatteisiinsa ja kovasti osoittelee Kittyä aina sellaisen nähdessään. Myös kakun Kittyn hän tunnisti ja kommentoi lyhyesti: "kää."

Tein kakkuun sienikakkupohjan, tavallinen täytekakkupohja sopii yhtä hyvin.

Food

Hello Kitty -täytekakku

Pohja (sienikakku):
3 munaa
1 1/2dl sokeria
5 rkl kiehuvaa vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen:
maitoa ja vaniljasokeria tai omenamehua

Täyte:
2 dl omenasosetta
2 dl kuohukermaa
1 prk omena-kaneli- tai vaniljarahkaa
2 liivatelehteä
1 rkl omenamehua (tai spritea tms.)

Kakun päälle (kreemi):
115 g voita
250 g tomusokeria
2 tl kiehuvaa vettä
1 tl vaniljasokeria

Koristelu:
marsipaania

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma vesi pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti käännellen vaahtoon. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Liota liivatteita vedessä noin viisi minuuttia. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Liota liivatelehdet tilkkaan kuumaa omenamehua. Sekoita liivatteet rahkan joukkoon ja lisää kermavaahto.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pestyyn kakkuvuokaan. Kostuta pohjaa maidolla tai omenamehulla, levitä puolet omenasoseesta ja lisää puolet kerma-rahkatäytteestä. Tee toinen kerros samoin. Kostuta myös kolmas kakkulevy. Anna kakun seistä muutama tunti tai seuraavaan päivään jääkaapissa ennen koristelua.

Vatkaa huoneenlämpöistä voita ja tomusokeria sähkövatkaimella viitisen minuuttia. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä, jotta saat tasaisen, kiiltävän kreemin. Mausta vaniljasokerilla. Peitä kakku kauttaaltaan kreemillä.

Kauli marsipaani pari milliä paksuksi levyksi. Nosta varovasti kakun päälle, tasoita reunat. Koristele.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Masukakku

Ystäväni odotti tuossa loppukesästä esikoistaan ja pidimme hänelle pienimuotoiset vauvakemut. Leivoin tällaisen kakun jälkkäriksi. Tämä oli yllättävän helppo toteuttaa parin kahvikupin ja leivontakulhon avulla.

Food

Baby shower -kakku

Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos varovasti käännelle muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 225 asteessa n. 6 minuuttia.

Täyte:
2-3 dl omenasosetta
4 dl vispikermaa
2 prk omena-kanelirahkaa
3 liivatetta
tilkka omenamehua

Kostutukseen: omenamehua

Liota liivatteita vedessä noin viisi minuuttia. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Liota liivatelehdet tilkkaan kuumaa omenamehua. Sekoita liivatteet rahkan joukkoon ja lisää kermavaahto.

Kokoa rinnat ja maha kelmulla vuorattuihin kahvikuppeihin ja puolipyöreään kulhoon. Leikkaa kääretorttulevystä sopivia palasia, kerros voi koostua useastakin pienestä palasta. Muista kostuttaa pohjalevyn paloja omenamehulla. Lisää kerroksittain omenasosetta ja kerma-rahkatäytettä. Anna kakkujen seistä viileässä muutama tunti ennen kumoamista.

Päälle:
115 g voita
250 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
marsipaania

Vatkaa huoneenlämpöistä voita ja tomusokeria viitisen minuuttia. Lisää joukkoon tomusokeri. Kuorruta kumotut kakun osat kauttaaltaan tällä kreemillä. Koristele kakku marsipaanilla.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Pekoni-herkkusienipasta

No niin. Nyt sitten päivitystä ihan kuvan kanssa. Tämä on yksi niistä ruuista, jota meillä tehdään kun mitään muuta ei keksitä.

Food

Pekoni-herkkusienipasta

1 pkt pekonia
5-6 herkkusientä koosta riippuen
1 sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
2 dl ruokakermaa
mustapippuria
nauhapastaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko pekoni, herkkusienet ja sipulit. Paahda pannulla, lisää kerma ja mausteet ja kiehauta. Tarjoa raastetun parmesanjuuston kanssa.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Back to kitchen

No niin. Iltaa ja anteeksi. Kesä tuli ja meni, ja muutostakin selvittiin hengissä. Samoin kesän riennoista. Olen jopa häärinyt uuden kodin keittiössäkin vähintäänkin kohtuullisen usein ja ottanut/otattanut kuvia. Vaan eipä sitten pelittänyt tuo laajakaista. Meillä on ollut ulkomaalaisvahvistuksen työsuhdelaajakaista ja sen approval oli jämähtänyt johonkin matkan varrelle. Toki olen satunnaisesti lueskellut sähköpostia ja maksanut laskuja, mutta siinäpä tärkeimmät.

Elämä on muuttunut uuden kodin lisäksi töihin paluun verran. Muutin alkuperäisiä suunnitelmiani ja palasin töiden ihmeelliseen maailmaan keskiviikkona. Sain uuden työpaikan, joten olen enemmän kuin innoissani uusista haasteista ja mahdollisuuksista:o) Pikku-A:lle löytyi kodin läheltä kiva hoitopaikka ja sen kunniaksi neiti lähti kävelemään (tai melkeinpä saman tien juoksemaan). Nyt odottelemme ensimmäisiä järkeviä sanoja. Tekstiähän jo tulee vaikka millä mitalla. Kehen lie tullut...

Palaan piakkoin asiaan ihan oikeiden postausten kanssa. Tulossa on mm. baby shower -, Me and I - ja Hello Kitty -kakkua. Ja ehkäpä myös jotain oikeita ruokia.