sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Iloista ensimmäistä adventtia

Apina lopettelee vähitellen intensiivistä nenän niistämistä ja alkaa hiljalleen valmistautua jouluun. Ensimmäisen adventin ja jouluglögivieraiden kunniaksi perheen ulkomaalaisvahvistus hääri keittiössä ja leipoi sahramipullia. Ohje on Expressenin verkkosivuilta, josta muuten löytyy paljon kivoja ruokaohjeita.

Food

Sahramipullat

150 g voita
6 dl maitoa
1 g sahramia
1 rkl sokeria
50 g hiiva
1 muna
0,5 tl suolaa
n. 2 l vehnäjauhoja
125 g voita
1,5 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 muna

koristeeksi:
75 g voita
2 dl sokeria

Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja anna seoksen lämmetä 37 asteeseen. Liota hiiva nesteeseen. Hienonna sahrami ja sekoita se sokerin kanssa, lisää sahrami-sokeriseos nesteeseen. Lisää muna, suola ja suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin. Lisää kardemumma. Sekoita voi-sokeriseos muuhun taikinaan sähkövatkaimen taikinakoukkujen avulla. Leivo taikina pikkupulliksi. Anna pullien kohota n. 20 minuuttia. Voitele kohonneet pullat munalla. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä. Voitele kypsät pullat voisulalla ja pyöräytä pullat sokerissa. Tarjoile glögin tai kahvin kanssa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Amerikkalaisia herkkuja taas...

Tässä on taas yksi aika kiva muffiniohje, tosin tämäkään ei ole täydellinen. Nämä ovat kuitenkin oiva herkku sateisen marraskuun piristykseksi. Ohje on Fazerin sivuilta.

Food

Amerikkalaiset suklaamuffinit

100 g voita
2½ dl sokeria
2 kpl munaa
4 dl vehnäjauhoa
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
120 g suklaarouhetta
1 dl maitoa

koristeluun
valkoista suklaata
k
aakaojauhetta

Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos vähitellen rasvaseokseen. Kääntele suklaarouhe taikinaan. Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin (käytä isoja muffinivuokia) ja paista uunissa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Jäähdytä.

Koristelu: Sulata suklaa pakkauksen ohjeen mukaan. Taittele leivinpaperista pieni pursotin ja pursota suklaajuovia muffinien päälle. Anna jähmettyä ja ripottele kaakaojauhetta siivilän läpi muffinien päälle.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Sunnuntailounasta


Apina kokkaili syksyisen sunnuntain lounaaksi paistettua kuhaa ja parmesanilla höystettyä perunasosetta. Kala sai kyytipojaksi sitruunakastiketta, joka apinan mielestä ei ollut mikään suurmenestys. Makutuomari tosin tykkäsi myös kastikkeesta. Ja kuha on kyllä hyvää!! Jälkiruuaksi herkuteltiin hedelmä-toskapaistosta.

Food


Paistettua kuhaa

Kuhafileitä
Kananmunaa
Ruisjauhoja
Suolaa

Pyöräytä kuhafileet ensin kananmunassa ja sitten suolalla maustetussa ruisjauhossa. Paista voissa paksuudesta riippuen muutama minuutti molemmin puolin. Pannu saa olla kuuma, mutta ei yhtä kuuma kuin esim. pihvin paistossa.

Parmesanilla maustettua perunaporkkanasosetta

Valmista tämä mainio herkku tavallisen perunamuusin tapaan, mutta keitä perunoiden joukossa muutama porkkana pieneksi paloiteltuna. Lisää soseeseen maidon ja voin lisäksi runsaasti parmesan-raastetta.

Sitruunakastike, jonka ohje on peräisin suosikkikeittokirjastani Kotiruoka (Isotalo, Kuittinen, Satokangas)

25 g voita
2 dl kalalientä
1 sitruunan mehu
2 keltuaista
1 tl sokeria
Suolaa
1 dl kermaa
Tilliä

Sulata rasva kattilassa. Lisää neste ja keltuaiset ja vatkaa seos tasaiseksi. Kuumenna kastiketta miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Älä keitä. Lisää mausteet ja kerma.

Hedelmä-toskapaistos

1-2 kypsä banaani
4-5 luumua
2 isoa omenaa
pari ruokalusikallista sokeria

ripaus kanelia
2 tl perunajauhoja
(limetin mehua)

Toskakuorrute

125 g mantelirouhetta
1 dl sokeria
75 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa tai kermaa

Kuori ja paloittele hedelmät. Mausta sokerilla ja halutessasi myös kanelilla ja/tai limen mehulla. Sekoita joukkoon perunajauhot ja kaada seos voideltuun uunivuokaan tai pienempiin annosvuokiin. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa toskakuorrute. Kiehauta kuorruteainekset kattilassa koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrute hedelmien päälle ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

DSC_5176


tiistai 17. marraskuuta 2009

Cookies, osa 2

A kyläilee muiden äitiyslomalaisten kavereidensa lounaspöydissä säännöllisesti ja yrittää erilaisilla nopeilla leipomuksilla osallistua talkoisiin edes vähän. Tämä cookie-ohje alkaa muistuttaa amerikkalaisia ohjeita ja onkin ilmeisesti käännös. A löysi ohjeen Kotilieden verkkosivuilta. Kotona ei ollut suklaata, vaan M&M -suklaarakeita ja niitä siis sekoitettiin taikinaan. Hyviä tuli!

Food

150 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl suklaarakeita

Vatkaa pehmeä margariini, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää joukkoon parissa erässä. Lisää lopuksi karkit.

Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla, nostele ruokalusikalla taikinasta nokareita pellille. Paista noin 200 asteessa 10-12 minuuttia tai kunnes kakkuset ovat kauniin vaaleanruskeita ja kypsiä myös pohjasta. A paistoi isohkoja kakkusiaan vain kymmenisen minuuttia. Näin ne jäivät vähän sitkeiksi ja meheviksi sisältä.

Keittoa

Apina loihti viikonloppuna keittiössä yhden kaikkien aikojen pohjanoteerauksista. Miten sitä tulikin tärveltyä hyviä raaka-aineita: tofua, metsäsieniä, pestoa ja parmesania lasagneksi asti. A vahti huolellisesti, että soosista ei otettu kuvaa. Ketsupilla höystettynä sillä lähti kyllä nälkä, mutta kylmiä väreitä menee vieläkin. Että silleen.

Tässä kuitenkin kiva talvinen tomaattikeitto.

Food

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä (A laittoi 4, flunssan torjuntaa varten)
1 rkl öljyä
1 dl riisiä
2 purkkia tomaattimurskaa
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
pippuria
basilikaa (kuivattua tai tuoretta)
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl ranskankermaa (A käytti ruokakermaa, koska vain sitä sattui olemaan kaapissa)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota öljyssä sipulisilppua, valkosipulia ja riisiä. Lisää tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua kunnes riisi on kypsää, noin 30 minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Lisää ranskankerma. Anna kiehahtaa. Lisää lopuksi rouhitut pähkinät.

perjantai 13. marraskuuta 2009

A bloggaa, kokkaa, wokkaa..

A kokkaa aivan liian harvoin wokkeja tai ylipäätään mitään, mikä on peräisin tuolta aasian suunnalta. Tämä esitys oli oikein hyvää, erilaisia wokkeja pitäisi tehdä useammin. Wok on kuitenkin suhteellisen terveellistä ja helppoa pikaruokaa.

Food

Broileriwok

400 g broilerin fileesuikaleita
2 rkl öljyä
1 pussi wok-vihanneksia
purkki ananaspaloja
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl punaista currytahnaa
2-3 rkl sweet chili -kastiketta
1 dl cashewpähkinöitä


Ruskista broilerisuikaleet kuumalla pannulla. Siirrä odottamaan. Kuullota kasvikset öljyssä. Lisää kanat, ananas, pähkinät ja mausteet kasvisten joukkoon. Sekoita. Tarjoa riisin tai nuudelien kera.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Arkisia herkkuja

Kaali on aliarvostettu raaka-aine. Se on naurettavan halpaa, hyvin terveellistä ja oikein herkullista. Kaalilaatikossa käytän riisin sijaan ohraa, laatikosta tulee näin himpun terveellisempää ja minusta myös maukkaampaa. Laatikko saa muhia uunissa kaikessa rauhassa parisen tuntia. Tämä ohje on keittokirjasta Kotiruoka (Isotalo & Kuittinen). Jälkiruuaksi tein pitkästä aikaa kerroskiisseliä.

Food

Kaalilaatikko

4-5 dl vettä
1 1/2 dl ohrasuurimoita (tai riisiä)
1 tl suolaa
1/2-1 kg valkokaalia
1 sipuli
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1/4 tl valko- tai mustapippuria
1/2 tl meiramia
4 dl maitoa
1 muna

Ruskista jauheliha. Hauduta kaalia ja sipulia pienessä vesitilkassa, kunnes kaali pehmenee. Yhdistä jauheliha, kaali, ohrasuurimot ja mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita muna ja neste keskenään ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä parisen tuntia. Pienennä lämpöä kypsymisen loppuvaiheessa. Tarjoa puolukkahillon ja vihreän salaatin kanssa.

Kerroskiisseli

Vaniljakiisseli:
1 muna
5 dl maitoa
n. 2 rkl maissijauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vanilja sokeria

Sekoita kaikki aineet (mieluiten pinnoitetussa) kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Anna kiehua muutaman minuutin.

Marjakiisseli:
5 dl mehua
2 1/2 rkl perunajauhoja
2-3 rkl sokeria
2 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja

Sekoita kattilassa mehu ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu ja kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä. Lisää sokeri ja marjat.

Kokoa kerroskiisseli. Kaada kulhon pohjalle ensin vaniljakiisseli ja sen jälkeen varovasti marjakiisseli. Ripottele pinnalle sokeria.

Food

tiistai 10. marraskuuta 2009

Isänpäiväkakkua

Apina ja vauva saivat kuin saivatkin kasaan myös isänpäiväkakkua perheen ensimmäisen isänpäivän kunniaksi. Apina suosittelee pohjan leipomista edellisenä päivänä, näin sen leikkaaminen on helpompaa.

Food

Kakkupohja:
2 kananmunaa
saman verran sokeria
melkein saman verran vehnäjauhoja (siis tilavuusmielessä)
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte ja koristelu:
1 dl maitoa (tai mehua tai limsaa)
2 dl kuohukermaa
purkki vaniljarahkaa
2 banaania
1 dl mansikkahilloa
1 pkt marsipaania
tummaa suklaata

Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljarahka. Kostuta pohja ja levitä mansikkahillo pohjalle. Viipaloi banaanit hillon päälle. Levitä hillon päälle puolet kerma-rahkaseoksesta. Lisää kansi ja kostuta myös sitä. Levitä kakun päälle ja sivuille loppu kerma-rahkaseos. Kaulitse marsipaani tasaiseksi levyksi. Nosta kakun päälle ja siisti reunat. Koristele sulatetulla suklaalla.

Apina paistoi kakun sydämenmuotoisessa vuuassa ja muotoili niin, että banaania ja kerma-rahkatäytettä oli paksumpi kerros kakun keskellä. Näin kakusta tuli mukavan pullea. Ja koska Apinalla ei ollut kotona tummaa suklaata (mihinkähän ihmeeseen se suklaa oikein katoaa..), apina viimeisteli kakun sokerivesikuorrutuksella: pari desilitraa tomusokeria, n. 50 g sulatettua voita, 1 rkl kaakaojauhetta ja koraus kahvia. Sekoitetaan tasaiseksi.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Isänpäiväherkkuja

A ehdottaa isänpäiväherkuksi valkosipulikeittoa, karitsan paahtopaistia ja tietysti isänpäiväkakkua. Ihanan samettinen valkosipulikeitto syntyy uunissa paahdetuista valkosipuleista, ohje löytyi Ruokalasta. Karitsan paahtopaistit A kääri tällä kertaa taikinaan (ohje Aki Wahlman, Mitä tänään syötäisiin), mutta taitaa ensi kerralla vaan paistaa ne pannulla ja maustaa suolalla ja pippurilla. Less is more ja silleen. Hyvää isänpäivää kaikille isille! A saattaa päivittää tänne myös isänpäiväkakun, kunhan vauva vain suostuu yhteistyöhön ja joku kakku saadaan kasaan.

DSC_5123

Keitto uunipaahdetuista valkosipuleista

10 kokonaista valkosipulia
4 isoa perunaa
100 g voita
7 dl kasvislientä
2 dl kermaa
2 dl valkoviiniä
nippu timjamia
suolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa valkosipuleilta hatut pois. Kuori perunat ja pilko ne muutamaan osaan. Nosta valkosipulit folioon ja laita päälle pieni nokare voita. Sulje folionyytti hyvin ja laita kuumaan uuniin.. Nosta perunapalat myös folioon ja laita pieni nokare voita mukaan. Sulje folionyytti huolella. Laita myös perunanyytit uuniin. Perunat ja valkosipulit kypsyvät uunin kuumuudessa pehmeiksi ja saavat omaleimaisen maun. Valkosipulien tulee olla todella pehmeitä, niin että ne on helppo pullauttaa ulos kuorestaan. Auta sormilla, mutta muista jäähdyttää ne ensin, muuten poltat sormesi. Pullauta kaikki valkosipulit ulos kuorestaan kattilaan ja kaada voisula mukaan. Nosta kypsät perunat myös kattilaan ja kaada voisula foliosta mukaan. Kaada päälle kasvislientä, kermaa ja valkoviiniä. Laita mukaan myös timjamin lehdet. Anna kiehua noin 15-20 min. Soseuta sauvasekoittimella ja anna jäähtyä hieman. Tarjoile tuoreen patongin kanssa. Valmistusaika: 1,5 h

DSC_5196

Karitsan paahtopaistit Wellingtonin tapaan

2 rs (à 400 g) Pirkka valkosipuli-yrttimarinoituja
karitsan paahtopaisteja
1 pkt (500 g) Pirkka rukiista piirakkataikinaa (pakaste)
1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä
1 tl timjamia
1 rkl öljyä
Voiteluun
1 kananmuna
Puolukka-timjamikastike
1 pieni sipuli
1 rkl Pirkka Mainio -rasvasekoitusta
1 rkl lihafondia
3 dl vettä
2 dl (100 g) Pirkka puolukoita (pakaste)
2 tl timjamia
3 rkl Pirkka puolukkahilloa
ripaus mustapippuria
(ripaus suolaa)

Ota liha jääkaapista huoneenlämpöön vähintään 1/2 tuntia ennen kypsentämistä. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois paahtopaistien pinnalta. Ruskista paahtopaistit pannulla öljyssä joka puolelta. Jatka kypsentämistä miedommalla lämmöllä pari minuuttia. Anna jäähtyä sillä aikaa kun teet muut valmistelut.

Puhdista herkkusienet ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Paista herkkusieniä ja timjamia pannulla pari minuuttia. Anna jäähtyä hieman.

Kauli sulanut taikina isoksi levyksi ja jaa taikina 4 osaan. Annostele puolet herkkusienistä taikinalevyjen päälle keoiksi. Nosta paahtopaistit herkkusienten päälle. Annostele loppu herkkusieniseos lihojen päälle. Käännä taikinan reunat lihapalojen päälle. Painele saumat tiukasti kiinni ja leikkaa ylimääräinen taikina pois. Voit muotoilla jäljelle jääneestä taikinasta lehti- tai nauhakuvioita nyyttien päälle. Voitele nyytit munalla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, jolloin lihan sisälämpötila on noin 60 astetta ja liha jää sisältä punertavaksi. Anna lihojen vetäytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoamista.

Kastiketta varten kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia rasvassa kattilassa. Lisää fondi, vesi, puolukat, timjami, puolukkahillo ja mustapippuri. Keitä ilman kantta, kunnes nesteestä on haihtunut noin 1/3. Soseuta kastike sauvasekoittimella. Tarjoa lisäksi perunoita ja salaattia.

DSC_5203

perjantai 6. marraskuuta 2009

Svenska dagen

Apinan perheessä juhlistettiin ruotsalaisuuden päivää ruotsalaisella herkulla, joka tunnetaan naapurimaassa nimellä Flygande Jacob. Se on A:n maahanmuuttajapuolison bravuuri, joten tänään A sai käydä valmiiseen pöytään. Tämä vuokaruoka on todellista herkkua, kannattaa kokeilla!

Food

Apans Flygande Jacob eli Lentävä Jaakoppi Apinan tapaan

1 grillattu broileri
1 sipuli
1 rkl öljyä
1 pkt pekonia
1,5 dl chilikastiketta (esim. Heinz Chili Sauce)
muutama pisara tabascoa
4 dl ruokakermaa
valkosipulisuolaa
2 banaania
1 dl pähkinöitä (oikeasti pitäisi kai olla suolapähkinöitä, mutta niitä ei nyt sattunut olemaan)
4 annosta riisiä

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Paloittele broilerin liha ja viipaloi banaanit. Paloittele pekoni ja ruskista pannulla. Kuullota silputtua sipulia öljytilkassa. Lisää kerma, chilikastike ja mausteet. Anna kastikkeen kiehahtaa. Levitä riisi uunivuoan pohjalle. Lisää riisin päälle broilerin palaset, pekoni ja banaaniviipaleet. Kaada kastike vuokaan. Paista 200 asteessa 10 min. Lisää päälle pähkinät ja paista vielä 10 minuuttia. Tarjoa vihreän salaatin kanssa.

torstai 5. marraskuuta 2009

Siskonmakkaroita

Apinan perheessä ei syödä pelkästään pannukakkuja ja muffinsseja vaan välillä myös ihan tavallista kotiruokaa. A ei ole varma, voiko siskonmakkaroita nykyään luokitella tavalliseksi kotiruuaksi, sen verran harvoin niitä tulee laiteltua. Kannattaa kuitenkin silloin tällöin tarttua näihin kalpeisiin pötköihin kaupan makkarahyllyssä ja kokkailla niitä ruuaksi. Makkaroista tulee keiton lisäksi mainio kastike pastalle, tai vaikka riisille tai perunoille. Tässä tomaattinen versio, jonka lisukkeeksi A keitti pastaa.

DSC_5274

Siskonmakkarakastike

1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 isoa porkkanaa
1 pkt siskonmakkaroita
1 rkl öljyä
1 pkt tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
mustapippuria
1 tl kuivattua timjamia
muutama pisara tabascoa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuumenna öljyä paistinpannulla ja purista siskonmakkaroista palleroita kypsymään pannulle. Kääntele makkaroita varovasti paistamisen aikana. Lisää sipulit ja porkkanaraaste pannulle. Anna niidenkin kuullottua hetki. Lisää tomaattimurska, kerma ja mausteet. Anna kiehahtaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Koristele tuoreella basilikalla tai timjamilla.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Banaani-mokkamuffinssit

Optimaalisen cookie-ohjeen lisäksi A metsästää myös sitä kaikista ihaninta muffinssiohjetta ja koska apinan hedelmäkorissa meinasi pari banaania vanhentua ihan tykkänään, A varioi tästä Pirkan kakkuohjeesta muffinsseja. Muffinsseista tuli oikein hyviä, mutta ei kuitenkaan ihan niitä kaikista ihanimpia.

DSC_5262


2 kypsää banaania

100 g voita

2 dl vahvaa kahvia

2 kananmunaa

2,5 dl sokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1/4 tl neilikkaa


Kuorrutus:


n. 50 g voita

2 rkl vahvaa kahvia

2 dl tomusokeria

2 rkl kaakaojauhetta

ripaus kanelia


Soseuta banaanit. Sulata rasva ja lisää joukkoon kahvi. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja mausteet. Lisää jauhoseosta, banaanisosetta ja rasva-kahviseosta vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Vältä kuitenkin turhaa sekoittamista. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (1,8 l) rengasvuokaan. Kypsennä 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Sulata rasva, lisää kahvi, tomusokeri, kaakaojauhe ja kaneli. Sekoita tasaiseksi. Valuta kuorrutusta jäähtyneen kakun päälle. Kakku säilyy mehevänä useita päiviä.


A siis jakoi taikinan muffinssivuokiin ja paistoi 200 asteessa noin 15 minuuttia.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Pannukakkuja


Näin Halloweenin aikaan A muistelee lämmöllä amerikkalaisia ystäviään ja sikäläisiä aamiaisia, erityisesti muffinsseja, bageleita ja pannukakkuja. Tässä
Arja Savelan ohje (Myllynparas), joka on oikein kokeilemisen arvoinen, eikä aamutunnelmissa tarvinnut ihmetellä amerikkalaisten käyttämiä hassuja mittoja. Pannarit ovat aika heviä purtavaa, vaikka A onkin melkoinen karkki- ja herkkurotta, tai siis -apina.

DSC_5106


Amerikkalaiset pannukakut


3 munaa

2-3 rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2-3 dl maitoa
2 dl piimää tai kermaviiliä
1/2 dl voisulaa

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.

Paista pienellä munakas- tai blinipannulla paksuja, vajaan yhden senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa asentoon 1-3, sillä taikinassa on sokeria, joka ottaa väriä helpolla. Käytä paistamiseen rasvaa.

Perinteinen lettupannukin kelpaa, mutta ihan amerikkalaiseen pannukakkukokoon ei näin päästä. Annostele tavalliseen lettupannuun mahdollisimman paksulti taikinaa. Tarjoile juoksevan hunajan tai vaahterasiirapin sekä kermavaahdon kanssa.