perjantai 29. huhtikuuta 2011

Afternoon tea...

Englannin kuninkaallinen hääjuhla on melkoinen tv-rupeama (ja minulla samalla silitysrupeama). Sen lomassa voi maistella sandwicheja englantilaiseen tyyliin ja tietysti teetä. Nämä voikkarit ovat helppoa evästä myös vappupicnicille, sikäli kun sää on suotuista moiselle puuhastelulle. Ja raaka-aineet löytyvät mistä kioskista tahansa.

DSC_7065

Kurkkuvoileivät

vaaleaa paahtoleipää
voita
levittyvää vuohenjuustoa tai muuta tuorejuustoa
kurkkua

Voitele toinen puoli leivästä voilla ja toinen vuohenjuustolla (tai muulla tuorejuustolla). Höylää kurkusta ohuen ohuita viipaleita ja levitä ne tasaisesti toiselle leipäviipaleelle. Paina toinen leipä kanneksi, leikkaa halutessasi reunat pois ja leikkaa leipä kahdeksi kolmioksi.

Munavoileivät

vaaleaa paahtoleipää
voita
keitettyjä kananmunia
majoneesia
sinappia

Voitele leivät. Hienonna kananmunat ja sekoita joukkoon majoneesia. Lisää mausteeksi sinappia. Käytin kaksi kananmunaa, 2 rkl majoneesia ja 1 tl sinappia. Tästä riittää parille kerrosvoikkarille, riippuen vähän leivän koosta.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Käsityöapina?!

Keittiöpuuhien lisäksi minulla on muutama muukin hyvin rakas harrastus. Olosuhteiden pakosta en ole päässyt ehdottomien suosikkieni pariin viime aikoina, mutta samaiset ja muutamat muut olosuhteet ovat pakottaneet minut kaivamaan puikot, virkkuukoukun ja pari lankakerää esille. Törmäsin töiden puitteissa marttoihin ja sain heiltä innoituksen opetella isoäidin neliöiden virkkaamista. Kauheasti opettelua ei tarvittu ja värikkäistä neliöistä syntyi hieno peitto. Lanka on Novitan Seitsemän veljestä. Tulee kivasti tuollaista värikästä ilman loputonta päättelyurakkaa (vaikka ei se päättelykään niin kauheaa ole).

Handicraft

Handicraft

Viltistä puuttuu vielä reunus, mutta mietin tässä viltin lopullista kokoa. Myös viltin lopullinen sijoituspaikka on auki. Taidan virkata vielä muutaman neliön lisää, nyt peiton alta pilkottaa melkoisesti tuota koenukkujaa. Ja koenukkujakin kasvaa koko ajan.

Tässä tulee vielä sukat, jotka neuloin FB:n käsityöhaasteen johdosta ystävälleni. Lanka oli niin ikään Novitan Seitsemän veljestä. Jos kantapää on unohtunut koulun käsityötuntien jälkeen, niin Martat ystävällisesti neuvoo siinäkin.

Handicraft

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Lisää pääsiäisruokia

Pääsiäispäivänä sää helli myös meitä ja avasimme ystäväperheen kanssa grillikauden. Karitsan kyljysrivi maustui yön yli marinadissa ja kypsyi reilussa vartissa mediumiksi. Karitsan kaveriksi valmistin perunasalaattia, johon tyhjensin kaikenlaisia purkkeja jääkaapin uumenista. Jälkiruuaksi tein pashasta tutuista raaka-aineista pääsiäisrahkaa (koska en jaksanut tehdää pashaa riittävän ajoissa). Ai niin. Tarjolla oli myös yrttiöljyä, tosin siitä ei kukaan muistanut ottaa kuvaa.

DSC_6974

Karitsan kyljykset

n. 4 kyljystä / ruokailija

Marinadi:
0,5 dl öljyä
2 rkl soijakastiketta
4-5 valkosipulin kynttä
tuoreita tai kuivattuja yrttejä
1 tl hunajaa

Sekoita marinadin ainekset ja sivele lihalle. Anna maustua kylmässä yön yli (tai ainakin useita tunteja). Ota liha ainakin tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön. Grillaa kokonaisena rivinä tai kyljyksinä. Leikkaa rivi kyljyksiksi.

Meillä rivin paksuimman kohdan sisälämpö taisi olla 65 astetta kun liha pelastettiin leikkuulaudalle. Lihalämpömittari on mielestäni yksi keittiön tärkeimmistä työvälineistä hyvien veisten jälkeen.

Yrttiöljystä ei tosiaan ole kuvamateriaalia, mutta kaikessa yksinkertaisuudessa se on aika monipuolinen lisuke mm. juuri grilliruuille. Sekoitin tehosekoittimessa ruukun tuoretta basilikaa, rucolaa, persiljaa ja yhden valkosipulin kynnen sekä öljyä (n. 1 dl), ripauksen suolaa, pari ruokalusikallista sitruunamehua ja ripauksen sokeria.

DSC_6964

Perunasalaatti

n. 600-700 g keitettyjä, kuorittuja perunoita
1 pkt fetajuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
kevätsipulia
kourallinen rucolaa

Kastike:
1 sitruunan mehu
2 tl sinappia
sokeria
suolaa
0,5 dl oliiviöljyä

Kuutioi jäähtyneet perunat ja fetajuusto. Silppua tomaatit, oliivit, sipuli ja rucola. Sekoita kaikki ainekset. Sekoita myös kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatin joukkoon. Anna maustua muutamia tunteja kylmässä.

DSC_6950

Pääsiäisrahka

100 g voita
250 g maitorahkaa
1 prk valion sitruunarahkaa
2 dl kuohukermaa
1 muna
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl mantelirouhetta
1 tlk säilykepersikan puolikkaita

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna, rahkat ja vaahdoksi vatkattu kerma. Lisää pieneksi kuutioksi pilkotut persikat (säästä halutessasi yksi puolikas koristelua varten) ja mantelirouhe. Sekoita tasaiseksi. Koristele halutessasi persikalla ja mantelirouheella.

Tämän jälkkärin voi myös hyydyttää parilla liivatelehdellä.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäisruokia

Vietämme pääsiäistä tänä vuonna kotosalla keväisten makujen ja pihahommien parissa. Avasimme vasta pitkäperjantaina parsakauden. Maahanmuuttaja on tuonut tämän herkullisen ohjeen perheeseen ja valmistamme näin(kin) parsaa oikeastaan joka kevät. Pääruuaksi yhdistin vuohenjuustoa ja lohta. Lopputulos oli yllättävän kiva ja voinkin suositella tätä Kotilieden helppoa ohjetta kaikille. Lisukkeeksi tein risottoa samoin kuin täällä, mutta jätin aurinkokuivatut tomaatit pois (koska niitä ei sattunut keittiöstä löytymään). Vieraat toivat jälkiruuan tullessaan:o) Mango-limemoussen ohje on peräisin Yhteishyvän sivulta. Ystäväni oli tosin lisännyt mousseen sokeria, jota alkuperäisessä ohjeessa ei ollut. Sitrushedelmien suurena ystävänä tykkäsin tästä, mutta tosi makeasta tykkäävien kannattanee lisätä vielä vähän sokeria.

Aterian kuvaaminen ja annosten esille pano koristelusta puhumattakaan jäi vähän vaillinaiseksi, joten kuvat eivät tee oikeutta. Näitä ohjeita kannattaa kuitenkin kokeilla.

Food

Parsa-pekonikääröt

2 nippua parsaa
1 pkt pekonia
pala parmesanjuustoa

Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi. Vihreille parsoille riittää 5-8 minuuttia, koosta hieman riippuen. Valkoisia parsoja kannattaa keittää tovi pidempään. Huuhdo keitettyjä parsoja hetki kylmällä vedellä. Jaa parsat 3-4 parsan nippuihin ja kietaise jokaisen ympärille siivu pekonia. Siirrä niput uuninkestävään vuokaan ja ripottele päälle raastettua juustoa. Kuumenna 225 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia kunnes pekoni on kypsää ja juusto saa hieman väriä.

Food

Lohirullat

1 kg ruodotonta lohifileetä
suolaa
valkopippuria
200 g tuorejuustoa tai vuohenjuustoa
tilliä tai kirveliä

vuokaan:
2 dl valkoviiniä tai 1 dl sitruunamehua ja 1 dl vettä
1 rkl äyriäisfondia

Leikkaa kalafilee suikaleiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä pinnalle tuorejuustoa tai pala vuohenjuustoa. Kääri rullalle jakiinnitä hammastikulla. Lado kalakääröt uunivuokaan. Kaada vuokaan valkoviiniä tai vettä ja sitruunamehua sekä äyriäisfondi. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Poista hammastikut ennen tarjollepanoa. Korista tillillä tai kirvelillä.

Risottoa olen tosiaan tehnyt samalla ohjeella ennenkin. Myös risottoriisipaketin kyljessä on yleensä ihan hyvä ohje, paitsi että sitä nestettä tuppaa olemaan liian vähän. Minäkin nuukailin nesteen kanssa, joten risotosta ei tullut ihan niin löysää kuin olisi pitänyt. Lisäksi se pitäisi tarjota saman tien. Seisottaminen ei mitenkään paranna lopputulosta.

Food

Hyvää pääsiäistä kaikille!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Suklaa-appelsiinikakku

Halusin muutama viikko sitten harjoitella suklaisen reunuksen tekemistä kakkuun. Homma ei tietenkään mennyt ihan putkeen, ei kakun eikä koristelun osalta. Kaiken muun lisäksi kuvan kakun ohjetta ei löydy enää mistään. Tein kakun Valion sivuilta löytämälläni ohjeella (hieman mukaellen), mutta Valiopa kerkesi tässä välissä muuttaa kotisivujaan. Niihin täytyy jossain vaiheessa tutustua tarkemmin. Ajattelin kuitenkin jakaa kokemukseni kanssanne ja tässä tulee toinen Valion ohje (paitsi että vaihdoin maustamattoman tuorejuuston tilalle appelsiinituorejuuston), joka on ainakin joskus vuosia sitten osoittautunut ihan toimivaksi. Se on peräisin vanhasta kirjasta, joka majailee äitini kirjahyllyssä. Kirjadetaljit tulevat siis myöhemmin.

Food


Suklaa-appelsiinikakku

Pohja:
80 g Digestive-keksejä
25 g voita

Täyte:

4 liivatetta
170 g tummaa suklaata
2 rasiaa Viola appelsiinituorejuustoa
1 ¼ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos leivinpaperin päälle irtopohjavuuan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sulatettu, hieman jäähtynyt suklaa ja sekoita tasaiseksi. Purista liivatteista vesi ja kuumenna tilkassa vettä. Lisää liivatteet suklaaseoksen joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja kerma vaahdoiksi erikseen. Lisää kermavaahto suklaaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti käännellen. Sekoita tasaiseksi. Kaada keksi pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristelun tein Kinuskikissan ohjeella. Ohje on tarkka ja suosittelen sen noudattamista huolella. Sen verran myös vinkkaisin, että pursotetun suklaan on syytä antaa seistä pöydällä kunnes se on selvästi alkanut jähmettyä. Tätä täytyy pari kertaa harjoitella, mutta mitään salatiedettä se ei ole. Olin ajatellut keksiä kakun päällekin jotain kivaa, muttä ähräsin reunojen kanssa aivan riittävän kauan aikatauluuni ja huumorintajuuni nähden.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Possun kieltä

Tiedän olevani joidenkin mielestä kummallinen, mutta tykkään kovasti näistä vähän vähemmän arvostetuista ruhon osista kuten maksasta, munuaisista ja kielestä. Viimeksi mainittu on niin mietoa ja maukasta, että ennakkoluuloisemmankin kannattaa kokeilla. Kieli on kaiken lisäksi todella edullista ja helppoa valmistaa. Tällä kertaa (ja useinmiten muutenkin) keitin kielet leikkeleeksi leivän päälle.

Food

Keitettyä possun kieltä

possun kieliä
vettä
1-2 laakerin lehteä
sipulia
suolaa
maustepippuria

Keitä kieliä mausteilla höystetyssä vedessä noin kaksi tuntia. Irrota keitetyistä kielistä nahka ja anna jäähtyä keitinliemessä tai suolavedessä. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa leikkeleenä. Sipaisu sinappia sopii muuten mainiosti kielivoikkarille.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Maalaissalaattia uppomunien kera

Jääkaapin anti oli taas kerran laihaa, mutta jotain piti iltapalaksi värkätä. Onneksi meillä yleensä on salaattia, pekonia, munia ja parmesania, nyt löytyi vielä pala maalaisleipää pakastimesta ja oikein kirsikkatomaatteja. Olen tehnyt uppomunia viimeksi joskus opiskeluaikoina, ainakin yli kymmenen vuotta sitten. Ne ovat ihan mukavaa vaihtelua, vaikka kuulostavat ja näyttävät hitusen epäilyttäviltä. Lopputulos oli yllättävän kiva iltapala, maistuisi vaikka oluen kanssa saunan päälle.

Food

Maalaissalaatti II

erilaisia salaatteja
kirsikkatomaatteja
paketti pekonia

krutongit:
pala vaaleaa leipää
öljyä
1 valkosipulin kynsi
ripaus suolaa

Uppomunat:
4 kananmunaa
etikkaa
vettä

Kastike:
rypsiöljyä
valkoista balsamicoa
hunajaa
sinappia

Valmista ensin krutongit. Kuutioi leipä ja paista leipäkuutioita valkosipulilla ja suolalla maustetussa öljyssä. Anna jäähtyä. Paloittele pekoni ja ruskista pannulla. Anna jäähtyä. Huuhtele, kuivaa ja revi salaatti. Puolita halutessasi kirsikkatomaatit. Höylää parmesan-juusto lastuiksi.

Valmista uppomunat. Kuumenna vesi melkein kiehuvaksi ja lisää sen joukkoon etikka. Pyöritä vesi lusikalla "pyörteeksi" ja kumoa munat yksitellen keskelle pyörrettä. Voit kypsentää kaksi munaa kerrallaan. Anna kypsyä n. 4 minuuttia. Poimi munat jääveteen jäähtymään. Huom: on tärkeää, että vesi ei kiehu, vaan että se vain hieman poreilee.

Kokoa salaatti vadille tai annoslautasille. Mausta rouhitulla mustapippurilla. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada salaatille tai tarjoa erikseen.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Mustikkakukko

Jatkan näillä perinteisillä suomalaisilla. Mustikkakukko on aivan ihanaa, eli jos jollakin on vielä pakastimessa mustikoita, niin suosittelen lämpimästi tätä herkullista jälkkäriä. Tähän hommaan löytyy muutamia erilaisia variaatioita, minä tein kukon tällä kertaa pelkästä ruisjauhosta.

Food

Food

Mustikkakukko

200 g voita
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
n. 8 dl mustikoita
n. 1 dl sokeria
(1 rkl perunajauhoja)

Sekoita pehmeä voi ja sokeri kulhossa. Lisää ruisjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele noin 2/3 taikinasta korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille. Voit käyttää myös pieniä annosvuokia tai uuninkestäviä kuppeja. Kaada tuoreet tai jäiset mustikat vuokaan. Lisää jäisiin mustikoihin 1 rkl perunajauhoja. Ripottele mustikoiden pinnalle sokeri. Tee lopusta taikinasta kukolle kansi. Paista mustikkakukkoa uunissa 175 asteessa noin tunti. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Sianlihakastike

En mahda mitään, mutta välillä mieleni tekee jotain hyvin yksinkertaista, perinteistä, suomalaista makuelämystä. Läskisoosi herättää mantelikalan tapaan monenlaisia ajatuksia, mutta meidän perheelle tämä maistuu. Tietysti muutaman sianlihakastike- ja pyttispäivän jälkeen tekee mieli sushia tai thaimaalaista tai ihan mitä vaan, mutta silloin tällöin nämä perinteiset suomalaiset maut ovat mielestäni tosi hyviä. Niin ja edullisia. Hintaa annokselle tuli nopeasti laskettuna vajaa euro.

Food

Sianlihakastike

n. 500 g kastikelihaa (possun kylkisiivuja)
1 rkl voita
1 iso sipuli
n. 5 rkl vehnäjauhoja
n. 5 dl vettä
suolaa

Pilko liha pieniksi haarukkapaloiksi ja ruskista pannulla. Ruskista myös hienonnettu sipuli. Sekä liha että sipuli saavat ruskistua kunnolla. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja anna myös niiden ruskistua. Lisää vesi pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Mausta. Anna kiehua ainakin puolisen tuntia. Lisää tarvittaessa hieman vettä, mutta kastike saa olla sakeaa. Tarjoa keitettyjen perunoiden, etikkapunajuurten ja salaatin kanssa.