torstai 22. heinäkuuta 2010

Lomatunnelmia

Saimme kuin saimmekin tavarat pakattua, tosin hieman meinasi tulla kiire. Ehdimme viettää uudessa kodissa pari valoisaa yötä ennen lomareissua Etelä-Ruotsin maisemiin. En valitettavasti ole ollut erityisen järkevien tietoliikenneyhteyksien äärellä, mutta tässä vihdoin tulee jonkinlaista päivitystä. Kuvat ovat viime kesän tunnelmia, tuoreempaa materiaalia tiedossa myöhemmin. Ohjeita lupaan kirjoittaa vaihtelevasti ja varsinkin, jos joku niin toivoo.


Ensiksi savustettua ahventa:

Food

Food

Sitten apposia:

Food

Ja jälkkäriksi marjamalja:

Food

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Lohi-piparjuuripasta

Välillä täytyy tosiaan syödä, myös muutto- ja siivoustouhujen lomassa. Tämä ei ole erityisen kesäistä, mutta perushelppoa ja nopeaa ympäri vuoden. Minä olen tosin ollut onnekas ja pääasiassa nauttinut kesäsäästä vauvelin kanssa leikkipuistoissa ja kaivarissa viltin päällä. Meistä ei ole maalaushommiin (tai kyllä minusta vähän oli ennen vauvaa) ja pakkaaminen kaksin on hankalaa, koska sitä mukaa kun saan jotain laatikkoon, vauva poimii kaksi tai kolme tavaraa sieltä pois.

Ohje on kotilieden sivuilta.

Food

Lohi-piparjuuripasta

300 g pastaa
400 g lohta
2 rkl öljyä
1 prk piparjuurituorejuustoa
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Kuutioi lohi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla, lisää lohipalat ja paista kypsiksi välillä käännellen. Lisää tuorejuusto ja kerma. Kiehauta ja anna hautua noin 5 minuuttia. Mausta lopuksi rouhitulla mustapippurilla ja suolalla. Yhdistä kastike pastan joukkoon tai tarjoa erikseen. Vinkki! Voit käyttää pastaan myös maustamatonta tuorejuustoa ja maustaa pastan piparjuuritahnalla.

Minä lisäsin sekaan vielä runsaasti tuoretta rucolaa. Myös parmesan olisi ollut paikallaan, mutta sitä ei nyt tähän hätään kaapista löytynyt. Olisin kaivannut ehkä hitusen lisää piparjuuren makua, joten ensi kerralla käytän piparjuurituorejuustoa ja piparjuuritahnaa.