sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Porkkanakakku

Apina kävi vauva-apinan kanssa työpaikallaan moikkaamassa työkavereita ja ihastelemassa uutta konttoria. Viemisinä oli porkkanakakkua. Kakut olivat tehty samalla ohjeella, mutta toinen kakuista oli laktoositon ja pähkinätön. Tämän kertainen ohje on ehdoton suosikkiohje, helppo ja herkullinen, alunperin peräisin yläasteen kotitalouden kirjasta Tervetuloa (Otava 1996).

DSC_9663


Porkkanakakku

2 munaa
2 dl sokeria
150 g voita sulatettuna (laktoosittomaan versioon laktoositonta tai hyla voita tai margariinia)
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1/2 dl mantelirouhetta (voi jättää pois)
2-3 porkkanaa raastettuna

Kuorrutus:
1 pkt tuorejuustoa (tarvittaessa laktoositon tai hyla)
0,5 dl maitorahkaa (tarvittaessa laktoositon tai hyla)
1 rkl lemoncurdia
2 dl tomusokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva vatkaten. Lisää jauhoseos ja raastetut porkkanat. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Vatkaa kuorrutus sähkövatkaimella tasaiseksi. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Koristele.

Apina koristeli toisen kakun mantelirouheella ja toisen sokeroiduilla appelsiinin kuoripaloilla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti