sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Iloista ensimmäistä adventtia

Apina lopettelee vähitellen intensiivistä nenän niistämistä ja alkaa hiljalleen valmistautua jouluun. Ensimmäisen adventin ja jouluglögivieraiden kunniaksi perheen ulkomaalaisvahvistus hääri keittiössä ja leipoi sahramipullia. Ohje on Expressenin verkkosivuilta, josta muuten löytyy paljon kivoja ruokaohjeita.

Food

Sahramipullat

150 g voita
6 dl maitoa
1 g sahramia
1 rkl sokeria
50 g hiiva
1 muna
0,5 tl suolaa
n. 2 l vehnäjauhoja
125 g voita
1,5 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 muna

koristeeksi:
75 g voita
2 dl sokeria

Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja anna seoksen lämmetä 37 asteeseen. Liota hiiva nesteeseen. Hienonna sahrami ja sekoita se sokerin kanssa, lisää sahrami-sokeriseos nesteeseen. Lisää muna, suola ja suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri sekaisin. Lisää kardemumma. Sekoita voi-sokeriseos muuhun taikinaan sähkövatkaimen taikinakoukkujen avulla. Leivo taikina pikkupulliksi. Anna pullien kohota n. 20 minuuttia. Voitele kohonneet pullat munalla. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä. Voitele kypsät pullat voisulalla ja pyöräytä pullat sokerissa. Tarjoile glögin tai kahvin kanssa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Amerikkalaisia herkkuja taas...

Tässä on taas yksi aika kiva muffiniohje, tosin tämäkään ei ole täydellinen. Nämä ovat kuitenkin oiva herkku sateisen marraskuun piristykseksi. Ohje on Fazerin sivuilta.

Food

Amerikkalaiset suklaamuffinit

100 g voita
2½ dl sokeria
2 kpl munaa
4 dl vehnäjauhoa
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
120 g suklaarouhetta
1 dl maitoa

koristeluun
valkoista suklaata
k
aakaojauhetta

Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos vähitellen rasvaseokseen. Kääntele suklaarouhe taikinaan. Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin (käytä isoja muffinivuokia) ja paista uunissa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Jäähdytä.

Koristelu: Sulata suklaa pakkauksen ohjeen mukaan. Taittele leivinpaperista pieni pursotin ja pursota suklaajuovia muffinien päälle. Anna jähmettyä ja ripottele kaakaojauhetta siivilän läpi muffinien päälle.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Sunnuntailounasta


Apina kokkaili syksyisen sunnuntain lounaaksi paistettua kuhaa ja parmesanilla höystettyä perunasosetta. Kala sai kyytipojaksi sitruunakastiketta, joka apinan mielestä ei ollut mikään suurmenestys. Makutuomari tosin tykkäsi myös kastikkeesta. Ja kuha on kyllä hyvää!! Jälkiruuaksi herkuteltiin hedelmä-toskapaistosta.

Food


Paistettua kuhaa

Kuhafileitä
Kananmunaa
Ruisjauhoja
Suolaa

Pyöräytä kuhafileet ensin kananmunassa ja sitten suolalla maustetussa ruisjauhossa. Paista voissa paksuudesta riippuen muutama minuutti molemmin puolin. Pannu saa olla kuuma, mutta ei yhtä kuuma kuin esim. pihvin paistossa.

Parmesanilla maustettua perunaporkkanasosetta

Valmista tämä mainio herkku tavallisen perunamuusin tapaan, mutta keitä perunoiden joukossa muutama porkkana pieneksi paloiteltuna. Lisää soseeseen maidon ja voin lisäksi runsaasti parmesan-raastetta.

Sitruunakastike, jonka ohje on peräisin suosikkikeittokirjastani Kotiruoka (Isotalo, Kuittinen, Satokangas)

25 g voita
2 dl kalalientä
1 sitruunan mehu
2 keltuaista
1 tl sokeria
Suolaa
1 dl kermaa
Tilliä

Sulata rasva kattilassa. Lisää neste ja keltuaiset ja vatkaa seos tasaiseksi. Kuumenna kastiketta miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Älä keitä. Lisää mausteet ja kerma.

Hedelmä-toskapaistos

1-2 kypsä banaani
4-5 luumua
2 isoa omenaa
pari ruokalusikallista sokeria

ripaus kanelia
2 tl perunajauhoja
(limetin mehua)

Toskakuorrute

125 g mantelirouhetta
1 dl sokeria
75 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa tai kermaa

Kuori ja paloittele hedelmät. Mausta sokerilla ja halutessasi myös kanelilla ja/tai limen mehulla. Sekoita joukkoon perunajauhot ja kaada seos voideltuun uunivuokaan tai pienempiin annosvuokiin. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa toskakuorrute. Kiehauta kuorruteainekset kattilassa koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrute hedelmien päälle ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia tai kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

DSC_5176


tiistai 17. marraskuuta 2009

Cookies, osa 2

A kyläilee muiden äitiyslomalaisten kavereidensa lounaspöydissä säännöllisesti ja yrittää erilaisilla nopeilla leipomuksilla osallistua talkoisiin edes vähän. Tämä cookie-ohje alkaa muistuttaa amerikkalaisia ohjeita ja onkin ilmeisesti käännös. A löysi ohjeen Kotilieden verkkosivuilta. Kotona ei ollut suklaata, vaan M&M -suklaarakeita ja niitä siis sekoitettiin taikinaan. Hyviä tuli!

Food

150 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl suklaarakeita

Vatkaa pehmeä margariini, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää joukkoon parissa erässä. Lisää lopuksi karkit.

Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla, nostele ruokalusikalla taikinasta nokareita pellille. Paista noin 200 asteessa 10-12 minuuttia tai kunnes kakkuset ovat kauniin vaaleanruskeita ja kypsiä myös pohjasta. A paistoi isohkoja kakkusiaan vain kymmenisen minuuttia. Näin ne jäivät vähän sitkeiksi ja meheviksi sisältä.

Keittoa

Apina loihti viikonloppuna keittiössä yhden kaikkien aikojen pohjanoteerauksista. Miten sitä tulikin tärveltyä hyviä raaka-aineita: tofua, metsäsieniä, pestoa ja parmesania lasagneksi asti. A vahti huolellisesti, että soosista ei otettu kuvaa. Ketsupilla höystettynä sillä lähti kyllä nälkä, mutta kylmiä väreitä menee vieläkin. Että silleen.

Tässä kuitenkin kiva talvinen tomaattikeitto.

Food

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä (A laittoi 4, flunssan torjuntaa varten)
1 rkl öljyä
1 dl riisiä
2 purkkia tomaattimurskaa
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
pippuria
basilikaa (kuivattua tai tuoretta)
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl ranskankermaa (A käytti ruokakermaa, koska vain sitä sattui olemaan kaapissa)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota öljyssä sipulisilppua, valkosipulia ja riisiä. Lisää tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua kunnes riisi on kypsää, noin 30 minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Lisää ranskankerma. Anna kiehahtaa. Lisää lopuksi rouhitut pähkinät.

perjantai 13. marraskuuta 2009

A bloggaa, kokkaa, wokkaa..

A kokkaa aivan liian harvoin wokkeja tai ylipäätään mitään, mikä on peräisin tuolta aasian suunnalta. Tämä esitys oli oikein hyvää, erilaisia wokkeja pitäisi tehdä useammin. Wok on kuitenkin suhteellisen terveellistä ja helppoa pikaruokaa.

Food

Broileriwok

400 g broilerin fileesuikaleita
2 rkl öljyä
1 pussi wok-vihanneksia
purkki ananaspaloja
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl punaista currytahnaa
2-3 rkl sweet chili -kastiketta
1 dl cashewpähkinöitä


Ruskista broilerisuikaleet kuumalla pannulla. Siirrä odottamaan. Kuullota kasvikset öljyssä. Lisää kanat, ananas, pähkinät ja mausteet kasvisten joukkoon. Sekoita. Tarjoa riisin tai nuudelien kera.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Arkisia herkkuja

Kaali on aliarvostettu raaka-aine. Se on naurettavan halpaa, hyvin terveellistä ja oikein herkullista. Kaalilaatikossa käytän riisin sijaan ohraa, laatikosta tulee näin himpun terveellisempää ja minusta myös maukkaampaa. Laatikko saa muhia uunissa kaikessa rauhassa parisen tuntia. Tämä ohje on keittokirjasta Kotiruoka (Isotalo & Kuittinen). Jälkiruuaksi tein pitkästä aikaa kerroskiisseliä.

Food

Kaalilaatikko

4-5 dl vettä
1 1/2 dl ohrasuurimoita (tai riisiä)
1 tl suolaa
1/2-1 kg valkokaalia
1 sipuli
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1/4 tl valko- tai mustapippuria
1/2 tl meiramia
4 dl maitoa
1 muna

Ruskista jauheliha. Hauduta kaalia ja sipulia pienessä vesitilkassa, kunnes kaali pehmenee. Yhdistä jauheliha, kaali, ohrasuurimot ja mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita muna ja neste keskenään ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä parisen tuntia. Pienennä lämpöä kypsymisen loppuvaiheessa. Tarjoa puolukkahillon ja vihreän salaatin kanssa.

Kerroskiisseli

Vaniljakiisseli:
1 muna
5 dl maitoa
n. 2 rkl maissijauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vanilja sokeria

Sekoita kaikki aineet (mieluiten pinnoitetussa) kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Anna kiehua muutaman minuutin.

Marjakiisseli:
5 dl mehua
2 1/2 rkl perunajauhoja
2-3 rkl sokeria
2 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja

Sekoita kattilassa mehu ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu ja kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä. Lisää sokeri ja marjat.

Kokoa kerroskiisseli. Kaada kulhon pohjalle ensin vaniljakiisseli ja sen jälkeen varovasti marjakiisseli. Ripottele pinnalle sokeria.

Food